tiistai 25. toukokuuta 2010

Kisaraporttia Lappeenrannasta

Ensimmäinen kisarundi on nyt koluttu läpi kunnialla. Ensimmäisenä kisapäivänä olin Takon naisten nelosen keulassa. Matkana oli 4000m ja paikkana siis Saimaan kanava. Kanavalla oli hyvät olosuhteet soutaa. Nelkku-kisassa ei ollut kuin yksi muu joukkue (SMARK) meidän lisäksemme, sillä Lappeenrannan soutajien nelonen oli peruuttanut osallistumisensa.

Alkulämmittelynä oli soutu lähtöpaikalle ja henkilökohtaisesti olisin kaivannut lisäksi pari kovempaa pätkää alle, sillä itse startissa oli todellisia käynnistymisvaikeuksia. Soutu vedettiin väliaikalähdöllä ja me pääsimme matkaan ennen SMARKia. Itse startti meni hyvin ja pääsimme heti hyvään matkavauhtiin. Ensimmäiset 2000m sujuivat mallikkaasti ja helposti. Toisella puolikkaalla meillä oli erilaisia ongelmia ja rytmi hieman sekosi. Tahti ja vauhti hieman putosivat. Itse en saanut oikein parastani irti, sillä ominaisuuksilleni sopii paremmin hieman kovempitahtinen soutu. Nyt matkatahtimme oli arvioni mukaan n. 26-27. Voitto heltisi pienistä ongelmista huolimatta n. 50s turvin ja liigapistetili tuli avattua jättipotilla.

Illalla siirryimme kisapaikalta majoitukseen Sokos Hotel Lappeeseen ja kävimme Rossossa syömässä. Yritin valita omien intressieni mukaan terveellisimmän, poikkeuksellisesti paljon hiilaria sisältävän annoksen (tulevaa kisapäivää ajatellen) ja söin katkarapupastan. Ruuasta tuli vatsa älyttömän kipeäksi, mikä ei ollut ensimmäinen kerta Rossossa syönnin jälkeen. Lappeenranta-citystä ei vain kovin hevin muitakaan paikkoja löytynyt. Yö tuli nukuttua hyvin, ihme kyllä, sillä olen erittäin huono nukkumaan vieraassa paikassa. Pitkällä kisapäivällä ja ulkoilmamyrkytyksellä lienee osuutta asiaan.

Aamulla ylös klo 7.00 ja mars hotellin aamiaiselle. Pitäydyin tiukalla linjalla notkuvista herkkupöydistä huolimatta, sillä alkuerät olisivat jo aikaisin aamupäivällä. Luomuohrapuuroa + marjasekoitusta ja keitetty kananmuna+ raejuustoa, pari lasia vettä = perusaamupala. Onneksi hotellissa oli huippuhyvä aamiaispöytä ja sain koottua "perusaamupalani", sillä en käynnisty kunnolla ilman sitä. Aamupalalta kipinkapin kisapaikalle ja venettä kokoamaan.

Yksikkökisassani oli neljä osanottajaa, joista kolme pääsi A-finaaliin karsinnasta. Karsinta 2000m soudettiin aamupäivällä väliaikalähdöllä. Soutu sujui teknisesti ihan ok, tahteihin (28-31) olin tyytyväinen, mutta: Kroppa ei pelannut yhtään, kaikki lihakset olivat kuin ylikypsää spagettia. Keskisyke oli 162 ja korkeimmillaan syke oli 174, eli vain pari pykälää yli ANA-kynnyksen. Analysoin kisaa mielessäni ja tulin seuraavaan tulokseen: Liian löysä valmistautuminen, paljon tyhjänpäiväistä lipsuttelua vesillä -> seuraavalla kerralla kunnon vetotreeni alkuviikkoon (näissä kisoissa peruuntui kovan tuulen takia). Helle ei myöskään sovi minulle, sillä se tekee aivan olon aivan veteläksi.

Starttien välinen aika meni myös ihan päin pusikkoa, koska en ollut huolehtinut ruokahuollosta etukäteen. Finaali oli vasta iltapäivällä ja starttien välissä oli monta tuntia aikaa. Minulla oli eväänä kisapaikalla pelkästään vettä ja kisabuffetista oli juuri sillä hetkellä sämpylät loppuneet. Onneksi seurakaverini pelasti ja tarjosi urhoollisesti omista vähistä eväistään apuja. Kiitos! Suutarin lapsella ei ole kenkiä.. En ymmärrä kuinka unohdin ruokapuolen niin totaalisesti. Toisaalta pakkasin omia varusteitani ja lasten hoitotavaroita vaivaiset 1,5h pe-iltana ja tunnin la-aamuna ja mitään muuta ei unohtunut sentään.

Finaaliin yritin hakea aggressiivista taisteluhenkeä. Kanavassa joutui yhdensuuntaisen soutuliikenteen vuoksi odottelemaan startin alkua ylimääräiset puoli tuntia, joten arvata saattaa, että fiilis meni menojaan tuulien mukana jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Lähtöviivalla mielessäni oli päällimmäisenä valtava pissahätä. Finaalissa soutu oli vielä löysääkin löysempää. Vastatuuli oli ajoittain aika napakka ja satasten keskivauhdit vaihtelivat huimasti jopa 12 sekunnilla. Tahdit olivat aamun soudun luokkaa. Loppuaika oli 20s huonompi kuin aamulla, josta osa menee kyllä kovemman tuulen piikkiin, sillä myös muiden ajat huononenivat. Vastustajat menivät menojaan ensimmäisen 100m jälkeen, joten tulipahan kerrankin keskityttyä omaan soutuun. Viimeisellä 500m:llä tempaisin jaloista kaikki tyhjäksi ja sain vauhdit nousemaan niin, että rutistuksen voi laskea jopa loppukiriksi. Sijoitus oli kokonaisuudessaan 3. sija ja lieventävät asianhaarat huomioon ottaen, olen ihan tyytyväinen kauden avaukseen viiden vuoden kisatauon jälkeen.

Pointseja tulevaisuutta ajatellen:

- Kova treeni alle alkuviikosta kisaviikolla
- Tehokas ja lyhyt alkuverryttely vesillä
- Kunnolliset ruoat, välipalat yms. kisareissuun mukaan jo kotoa. Onneksi kahdet seuraavat tärkeät kisat ovat kotiradalla, joka eliminoi monta käytännön ongelmaa.
- Treeniä, treeniä, treeniä: Soutu on tällä hetkellä sellaista "pikkusievää". Ihmeitä ei ehdi tälle kesälle enää tehdä suorituskyvyn suhteen, mutta lisää tehoa liikkeeseen on jostakin keksittävä.

Treeni jatkuu

Vajaa kuukausi on seuraaviin kisoihin, jotka ovat pienvene-SM-kisojen lisäksi kauden pääkisoja. Panostukseni kohdistuu painonpudotuksen loppurutistukseen, kaksikon vauhdikkaaseen kehittämiseen ja laadukkaaseen yksikkötreeniin. Motivaatio on vähintäänkin hyvä jatkoa ajatellen. Kisojen jälkeisenä maanantaina kävin kevyellä hölkällä vajalla kokoamassa ja pesemässä kuljetuksessa kuraantuneen Tuiskun ja oli vaikeuksia pysyä pois vesiltä kaatosateesta huolimatta. Tänään tiistaina kävin 10km eli reilun tunnin yksiköllä kevyesti soutelemassa ja olisin voinut olla tuplat, jos kiireinen perhe-aikataulu olisi antanut myöden.

Kaksikkoa ajatellen painonpudotus huolestuttaa, sillä ylipainoa on edelleen ihan riittävästi. Toinen ongelma on välineet. Seuralla on melko huono tilanne kaksikoiden ja hyvien airojen kanssa, varsinkin suhteessa soutajien määrään. Toivottavasti se siitä suttaantuu. Tänään yksikkötreenissä sain "loistoidean" kaksikkomme kulkua parantaakseni: Kokeilemme huomenna soutua toisinpäin. Minä heiluttelen tahtipuikkoja ja sisko saa luvan pysyä perässä- ei kun siis keulassa! :)

kisaterkuin:ps. kisatulokset löytyvät: täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti