sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vesille vesille!

Soutukausi on avattu todenteolla vihdosta viimein. Kaksi kovaa ja melko lailla onnistunutta treeniviikkoa on takana. Tunteja tuli noin 11h ja 12h. Soutua on tullut yksiköllä viiden treenin verran ja kaksikolla pari kertaa. Neloseen en ole vielä päässyt, sillä kelit ovat todella haitanneet harjoituksia. Olen myös joutunut peruuttamaan kolme suunniteltua yksikkötreeniä kovan tuulen ja aallokon takia.

Keliongelma on jokavuotinen muuten niin hienon lajin vitsaus. Kapealla kilpaveneellä soutaminen puhumattakaan laadukkaan treenin tekemisestä, ei onnistu kovassa myrskyssä. Pahoja kelejä on turha kuitenkin vältellä loputtomiin, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä niitä osuu myös kisoihin. Niiden neljän kesän aikana, jolloin olen aktiivisesti kilpaillut, ei ole peruutettu kuin yhdet kilpailut kelin takia. Ei se tietysti kovin kivaa ole soutaa, jos aallokko pyyhkii yli veneen, mutta kaikkeen tottuu ja karaistuu.

Keliongelmien lisäksi soutamista on haitannut epävarmuus. En tiedä mistä epävarmuus soutua ja venettä kohtaan on tullut. Välillä tulee pieniä pakokauhuisia hetkiä, jolloin tuntuu, että homma ei ole hallussa ja vene kaatuu. Pitkän tauon jälkeen tietysti alku on aina vaikeaa. Luotto veneeseen ja soutuun palautuu toivottavasti pikku hiljaa. Kevään kylmissä keleissä kaatuminen pelottaa todella sillä, jos joutuu veden varaan, se ei ole leikin asia.

Treenejä helpottaa toivon mukaan siirtyminen treenaamaan soudun suomalaiseen mekkaan eli Kaukajärvelle. Venevajaan ja täksi kesäksi saapuvaan lisäkonttiin on kuitenkin pitkä jono halukkaita, toivottavasti venepaikka Tuisku-veneelle irtoaa ja saan tehtyä useamman kerran viikossa laadukkaita treenejä yksiköllä. Treenaaminen kahdessa eri paikassa hankaloittaisi tekemistä huomattavasti, sillä kaksikot ja nelonen ovat Kaukajärvellä joka tapauksessa.

Ensi kesänä kisasuunnitelmissa on kiertää kaikki kotimaiset soutukilpailut. Kausi alkaa kolmen viikon kuluttua Lappeenrannassa, tarkemmin Saimaan kanavalla. Ensimmäisissä kilpailuissa on tarkoitus soutaa yksikköä ja nelosta. Kisamatkat ovat avauksessa 4000m ja 2000m. Toisen matkan vedän nelosessa ja mahdollisesti aikataulujen salliessa molemmat matkat yksiköllä. Kisakuume on jo kova!

Kausi jatkuu Kaukajärven kansainvälisessä regatassa kesäkuussa, joka on myös Soutuliiton 100-vuotisjuhlaregatta ja junioreiden Pohjoismainen mestaruuskilpailu. Kaukajärvellä päälajeina ovat kevyt yksikkö sekä -kaksikko siskoni kanssa. Mahdollisesti soudan myös avointa yksikköä ja kaksikkoa, sekä nelosta tarpeen vaatiessa.

Painonpudotus kisoja varten tulee hieman silmille, sillä sain Kaukajärven regattaohjelman käsiini melko myöhään. Alunperin suunnitelma oli tiputtaa painoa elokuun alussa pidettäviin Pienvene-SM-kisoihin. Nyt aikataulu aikaistui kahdella kuukaudella. Painoa on tällä hetkellä 61,9-63kg riippuen päivästä, tavoite on olla 58kg, jotta punnitukseen jää hieman pelivaraa (raja on max. 59kg). Aikaa on vajaa pari kuukautta, mutta kyllä se onnistuu, nyt ollaan jo niin lähellä! Painonpudotusta on takana melkein 19kg viime heinäkuusta ja BMI alkaa olla hyvin lähellä 20:tä, tästä johtuen kroppa pitää tiukasti kiinni viimeisistä kiloista. Tasapainoilu rasittavan treenin ja painonpudotuksen välillä on ollut viimeiset viikot hyvin vaikeaa minulle. Tähän asti tiputetut 19kg on lähtenyt aivan itsestään, mutta nyt joutuu hieman pysyttelemään kovana ja näkemään nälkääkin. Painonpudotusta kauhisteleville voin kertoa, että syön joka päivä 1800-2400kcal riippuen treeneistä, joten mistään varsinaisesta kitudieetistä ei silti ole kyse.

Avasin viime viikolla suunnistuskauden Linnainmaan iltarastien 3km:n radalla. Olin tyytyväinen avaukseen, sillä olin sarjan 19./98. ja vauhti oli reilu 9min 10s/km. Syksyllä suunnistin Suolijärven erittäin tutussa maastossa huomattavasti heikommin. Juoksuvauhdissa olisi ollut vielä varaa kiristää, sillä keskisyke oli vain reilut 150. Karttaa pystyin jo lukemaan juostessa tasaisella maalla, mutta metsässä vielä joutuu kävelemään tai pysähtelemään, jotta ei ole ensimmäiseen kantoon tai kiveen nenällään. Suunnistus jatkuu taas huomenna Suolijärvellä!

Joku saattaa ihmetellä, miksi jauhan kaikenmaailman lajeja menemään vielä kisakauden kynnyksellä. Minulle henkisesti erittäin tärkeää on päästä urheilemaan joka päivä. Päivät lasten kanssa kotona ovat usein rankkoja, joten hetki omaa aikaa ja liikunnan riemua piristää kummasti. Olen suorastaan pahantuulinen lepopäivinä. Perheen äitinä ja urheilevan miehen vaimona ajankäyttö on joskus haastavaa ja on parempi vetää lenkkarit jalkaan ja ampaista ovesta ulos, kuin lähteä rantaan katsomaan, josko pääsisi soutamaan. Parhaassakin tapauksessa menee ennen ja jälkeen varsinaisen treenin helposti puoli tuntia matkoihin, veneen kantamiseen jne.

Monipuolisuus harjoittelussa on erittäin tärkeää minulle. Olen aloittanut treenaamisen 10kk sitten aivan nollapisteestä. Lajeja vaihtelemalla ja harjoittelun tarkalla suunnittelulla, olen kehittänyt kuntoani merkittävästi ja välttynyt suuremmilta ylirasitustiloilta ja rasitusvammoilta. Tykkään monista lajeista: soutu, pyöräily, hiihto, juoksu, suunnistus yms. ovat kaikki mahtavia lajeja! Mielenkiinto ja motivaatio pysyy paremmin yllä, kun laji, kausi ja tavoitteet vaihtuvat säännöllisesti.

Ensi viikon treeniohjelmassa monipuolisuus taas loistaa, maanantaina rasteille ja lauantaina Rautialan lenkille hölkkäilemään 9,6km reippaasti. Loput treenit perus kevyen viikon pulkoilua, niin kuin meidän perheessä sanotaan! :)

Alla kuva soutukauden avauksesta 23.4.2005. Valitettavasti tuoreampaa materiaalia ei ole ehditty näpsiä, tosin kelitkään eivät ole olleet yhtä valokuvauksellisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti