maanantai 10. tammikuuta 2011

Hämeen viesti 2011

Pääsinpäs viivalle vaikeuksista huolimatta. Alkuviikosta vaivannut flunssa (taas) ja vielä kisoissakin näköä haitannut silmätulehdus eivät onnistuneet hyvistä yrityksistä huolimatta pilaamaan kuluvan vuoden kisa-aloitustani. Tosin opiskelijabudjettini meni vararikkoon ostaessani uudet urheilulasit suojaamaan verestäviä silmiäni. Olen silti tyytyväinen hankintaani, sillä nämä lasit käyvät myös soutuun kesällä. Ihkut pinkit Bliz:it Prismasta 49€. Mistään muusta (urheilu)kaupasta Tampereelta oli turha etsiä edes sopivia vaihtoehtoja, varsinkaan kohtuulliseen budjettiin sopivia, joten Prisma pelasti, niin kuin aina.


Itse hiihto sujui sangen mielenkiintoisissa merkeissä. Hiihdin Viialan Virin 2. joukkueessa toiseksi viimeisen osuuden eli naisten 5km vapaalla. Verkkasin kisaladun läpi ja totesin Valkeakoskelaisten ladun olevan erittäin huonossa kunnossa. Pehmeää möyhöä ja kiviä paikoitellen jopa enemmän kuin lunta. Kivien ropina vain kävi kun miesten 5km vaparin osuuden kärki pyyhälsi ohi minusta verkkakierroksellani. Verkassa olo tuntui tahmealta ja kauhulla ajattelin tulevaa kisaa. Joukkueen puolesta huonot suoritukset harmittavat aina tuplasti enemmän.


Itse kisassa ensimmäinen 2km lenkki laskettelurinteen puolella sujui ihan ok. Siellä myös latu oli paremmassa kunnossa. Kaupungin puolella hiihdetty 3km lenkki oli melkoista hakemista. Tuli lähinnä viiletettyä hirmuista alamäki-helikopteri-kuokkaa kaatumisen rajamailla muista tekniikoista viis, sillä en ole teknisesti todellakaan taitava hiihtäjä. Mieheni hiihtäessä vastaan ladulla ja kannustaessa, sain sentään hetkellisesti koottua tekniikkani kasaan välttyen isoimmilta haukuilta kotona. Kunto olisi antanut myöden ehkä kovempaankin vauhtiin, mutta teknisen puolen takia homma ei oikein pysynyt kasassa ja tehoja vuoti kohdasta jos toisestakin. Lopputuloksena olin osuudellani 14./19. häviten 5.08 kärkeen (1. Liisa Anttila). Tosin aikaero olisi painunut varmastikin alle 5min, jos en olisi joutunut pysähtymään viittä miljoonaa kertaa väistellessäni ylikapealla baanalla kärkijoukkueiden ankkureita (seliseli). Joukkueemme oli 18. joten paikka joukkueessa tuli lunastettua.


Kisasta sain pientä hiihtokipinää ja intouduin etsimään enemmänkin ns. normaalimatkojen hiihtokisoja, joihin voisi osallistua. Hiihtokisat toimisivat varmasti erinomaisina treeneinä kesän soutuja varten ja antaisivat ehkä uutta pontta hiihto- ja peruskestävyysharjoitteluun kuluvalle keväälle. Tarpeeksi pieniä kisoja, joihin kehtaisi lähteä mukaan tuntuu olevan vain hirmuisen vähän. Lisenssiä en aio lunastaa, joten peräkylien piirikunnallisten ja paikallisten seurojen seura-cup-kisojen haravoiminen jatkukoon. Yksi pidempi kisa on plakkarissa, mutta en ole päättänyt vielä varmaksi osallistumisesta.

Hiihtoterveisin

1 kommentti: