torstai 13. tammikuuta 2011

Kauppakassi

Tietokoneen kuvavarastoja siivotessani löysin blogia varten kuvaamani "kauppakassi"-kuvat. Tässä jutussa on tarkoitus hieman hahmottaa, mitä sapuskaa itse suosin ja kannan kassikaupalla kaupasta kotiin. Kuvat ovat marraskuulta, mutta kassin sisältö on pysynyt melko samana, vaikka tarpeen tullen teen rohkeasti muutoksia tiedon lisääntyessä. Vihannekset tietysti vaihtelevat vuoden ajan mukaan.

Hedelmäosastolta appelsiineja, sitruunoita ja luomuomenoita. Kuvassa näkyvä häkkyrä on omenanlohkoja Ikeasta. Äärettömän kätsy peli, ompulle vain huolellinen pesu, "raudoitus", kestää n. 10 sekuntia ja lapsille maistuvat välipalahedelmät ovat valmiit. Itse en ole vielä uskaltautunut kaupan omenoita syömään allergian takia.





Maito ja juustotiskiltä luomukevytmaitoa, luomupiimää, luomujugurttia, kevytviiliä, Välimeren Gouda- herkkujuustoa sekä fetajuustoa (sitä aitoa lampaanmaidosta tehtyä). Usein ostan ihan tavallistakin 1-2% Gefilus yms. piimää. Ja tietysti lähes aina raejuustoa, joka tästä puuttuu.



Kalaosastolta Silakkafileitä, savusiikaa ja savulohta.



Vihannesosastolta tomaattia, kurkkua, tilliä, basilikaa ja hunajamelonia.



Kuivatavarakaappiin: Spelttispagettia, jättimakarooneja ja fusillia (kaikki luomua & täysjyvää), Talkmuru-täysjyvämuroja, luomuspelttimannahiutaleita, luomuoliiveja, luomuoliiviöljyä, luomutomaattimurskaa ja luomuhernekeittoa.



Lisäksi manteleita, cashew-pähkinöitä sekä herkutteluun rapsiöljyllä ja merisuolalla käsiteltyä pähkinäsekoitusta. Vapaan kanan munia.



Lisäksi omasta takaa talomme kylmäkellarissa ja kaapeissa oli kuvausajankohtana: (kaikki itse viljeltyjä 100% luomua)

- porkkanoita ja väriporkkanoita
- punajuuria ja karamellipunajuuria
- retikoita
- lanttuja
- nauriita
- jättikurpitsa
- purjoa
- valkosipulia, punasipulia, keltasipulia ja salottisipulia
- 3 eri lajiketta perunaa, joku yleisperuna, jauhoista perunaa ja Rosamundaa
- chiliä, 4 eri lajiketta
- kuivattuja yrttejä ainakin 10 sorttia
- mummolan säilössä tomaatteja, joita käytettiin noin 50/50% kaupan tomaattien kanssa joulukuulle asti. Meillä kotona tomaatit ja sipulit menevät pilalle nopeasti, joten niitä on vain vähän kerrallaan kotivarastossa.
- pakastimessa: itsepoimittuja/isovanhempien poimimia mustikoita, mansikoita, puolukoita, vadelmia, punaherukoita ja mustaherukoita sekä mm. vihreitä papuja, fenkolia, raparperia jne.


Mitä muuttaisin ostoksissani, jos olisin varakas ja minulla olisi aikaa ruokashoppailla enemmän?

- Ostaisin kaikki mahdolliset tuotteet luomuna: vihannekset, hedelmät, pähkinät, siemenet, maitotuotteet, viljatuotteet jne. Tällä hetkellä kalleimmat luomut jäävät valitettavasti hyllyyn.
- Ostaisin aitoa kalaa vakuumipakatun kassikalan sijasta. Nyt ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa 30-40€/kg kalasta.
- Ostaisin mahdollisimman paljon tuotteista lähiruokana paikallisilta tuottajilta. Pirkanmaan ja Tampereen alueella on valtava verkosto laadukkaita tuottajia.
- Ostaisin aina luomumunia

Kaikenlisäksi haaveilen omasta suuresta luomukasvimaasta & -puutarhasta, kasvihuoneesta, maakellarista yms. viljelyyn liittyvästä. Myös oma pieni maatiaiskana-kanala olisi ihana, mutta ehkä hieman työläs tietysti.

Keittiööni hankkisin kaikenlaisia ruuanlaittoa ja ekoilua tukevia laitteita ja vempeleitä mm. järeät monitoimikoneet kaikenlaiseen käyttöön, itujen kasvatusastiat, viljamyllyn jne. Minulla onneksi on jo kaksi vanhaa ja toimivaa monitoimikonetta, joilla pärjään oikeastaan ihan hyvin, laadukas pastakone (sain joululahjaksi!) ja patoja, pannuja ja kulhoja niin paljon, että olen uusien ostokiellossa mieheni toimesta.

Tulevaisuudessa haluaisin suuren keittiön:

- jossa olisi puuhella ja leivinuuni slowfoodin kokkailuun
- jossa olisi kunnollinen nollasta sataan kaasuhella arjen kiireeseen
- jossa ei lopu kaappitila (myöskään jääkaapista)
- jossa olisi rutkasti työtasoa jne.

Tästä kirjoituksesta voi päätellä, että olen kai aikalailla hurahtanut alaani. :)

2 kommenttia:

  1. Hei,

    viestini ei liity nyt laisinkaan ruokiin ;) Mutta kävin ekaa kertaa soutuspinningissä. Osaisitkohan sinä sanoa, mitä tein väärin, kun selässä tuntui kyllä melkoisesti sen jälkeen, etenkin seuraavana päivänä? Vai onko se vain tottumattomuutta? Kun on tottunut olemaan lysähtäneenä koneen ääressä jne. Sen sijaan jaloissa en saanut sitä tuntumaan juuri yhtään - tai itse asiassa spinningin jälkeen jalat kyllä hiukan tärräsi, mutta spinningin aikana oli silti tunne, että jääkö jotain puuttumaan.

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Ensimmäisellä kerralla tai vastaavasti pitkän tauon jälkeen tulee helposti yläselkä kipeäksi. Jos on kärsinyt niska-hartiavaivoista, niin liikunnan jälkeiset yläselän lihaskivut saattavat jopa säikäyttää. Kipeytyminen on kuitenkin ihan normaalia, sillä lihaksesta poistuu kuonaa ja verenkierto alkaa taas parantua. Muutaman treenikerran jälkeen yläselkä on huomattavasti vetreämpi kuin ennen soututreenien aloittamista.

    Alaselkäkipu taas saattaa johtua huonosta soutuasennosta tai selkä-/vatsalihaksien (tukilihaksisto) heikkoudesta. Kiinnitä huomiota hyvään ryhtiin ja oikeaan soututekniikkaan. Alkuvedossa selän tulisi olla hieman pyöreänä ja tukilihaksiston aktivoituna. Vedon aikana selkä ojentuu ja loppuvedossa tapahtuu pieni kallistus taakse. Mielikuva "kippi lantiossa" auttaa hahmottamaan selän oikean työn.

    Jalkojen käyttöä oppii vain ja ainoastaan soutamalla. Pidä huoli, että vedät pitkää vetoa (kurota kapula melkein haarukkaan asti) ja koita saada paine vetoon heti alusta asti. Säärikulman suhteessa lattiaan tulisi alkuvedossa olla noin 90 astetta. Vedon haku edestä pitäisi tapahtua jalkojen riittävällä koukkuun vetämisellä, eikä selän ylikorostetulla kurotuksella. Jalat töihin, niin selkäkin pääsee helpommalla!

    Tsemppiä spinningiin, harjoittelemalla sen oppii ja kannattaa kysyä ohjaajalta lisäneuvoja paikan päällä. :)

    PS. Laitevalmistajan (Concept 2) sivuilta löytyy kattavasti tekniikkavideomateriaalia:
    http://www.concept2.com/us/training/technique.asp

    VastaaPoista