maanantai 7. maaliskuuta 2011

Ravintokokeiluja (osa ties kuinka mones)

Vihdoinkin saapui paketti erilaisia Superfoodeja nimeltä mainitsemattomasta "moni kakku päältä kaunis"- verkkokaupasta. Aion tehdä itselleni taas pieniä "eläinkokeiluja" ja tällä kertaa testaan erilaisten Superfoodien vaikutuksia käytännössä, koska "superit" ovat tämän päivän trendi.


Pikaraportti alkuun edellisestä kokeilusta eli Paleosta:

Syksyinen Paleokokeilu, josta en ehtinyt aikoinaan tehdä loppuraporttia meni hyvin ja huonosti. Minun rasva-aineenvaihduntani laittoi kovasti hanttiin käynnistymisessä ja siksi käytännön toteutuksessa niillä liikuntamäärillä oli todellisia vaikeuksia. Alun ketoosiin vaipumisvaihe oli vaikea, mutta sen jälkeen oli kaksi euforista viikkoa tukevasti ketoosissa. Marjojen ja hedelmien lisäyksen jälkeen tila pompahteli ketoosin rajamailla, joka aiheutti jatkuvia paasto-oireita, joten lisäsin aika nopeasti hiilihydraatin määrää.

Nykyään olen lipsunut ruokavaliossani osittain ihan vanhoille raiteille (kts. edellinen postaus) ja siksi ajattelin piristää itseäni uusilla kokeiluilla. Jospa se kisapainokin alkaisi löytyä sitten "itsestään" ilman suurempia tuskia. Toinen toivottava vaikutus olisi lääkitä hankalaa siitepöly-, heinä- ja pujoallergiaani luonnonmukaisin keinoin/ siedättää allergiaa.

Joku on saattanut Facebookista lukeakin taannoisesta jauhomato-episodista keittiössäni. Jauhokaappimme oli siis pesiytynyt valtava armeija pieniä punaisia matosia ja noin 10kg:n varavarasto (olen ex-jauhohamsteri) lensi bioroskikseen. Nyt on siis tilaa täyttää ahdasta kaappia esimerkiksi juuri supereilla!

Olen huomannut muutenkin mahani rauhoittuneen pikku hiljaa, jättäessäni ruokavaliosta pois gluteeniviljoja (vehnä, ruis, ohra, speltti). Vielä en ole uskaltautunut tilamaan keliakian kotitestiä, mutta kai se pitää vain rohkaistua ja tehdä testi varmuuden vuoksi. Suomalaisilla on paljon myös gluteeniviljoille yliherkistymistä ilman varsinaista keliakiaa, mikä olisi kyllä mukavampi vaihtoehto ruokavalion käytännön toteutuksen kannalta. Ei ole siis ohutsuolelle kuolemaksi, jos nauttii gluteeniviljaa, joka taas varsinaisessa keliakiassa on ehdottomasti haitallista, jopa erittäin pieninä määrinä.

Uusi tuulahdus ruokavaliooni tulee pirtelöiden muodossa. Lisäksi aion kokeilla uudestaan tuorepuuro-reseptejä. Peruspirtelö, jota superipiireissä suositaan on viherpirtelö.

Yksinkertainen aloittelijan pirtelöresepti:

* Puoli puskaa vihreää salaattia tai pinaattia (ei jäävuorisalaattia), mitä tummempi vihreä, sen parempi

* Pehmeää hedelmää, banaani on uusi lempparini. En ole syönyt yli 24 vuoteen banaania ja nyt se on alkanut sopia (ei aiheuta enää allergiaa), joten niitä kuluu. Pari viikkoa sitten löysin Cittarista luomubanskuja ja ostin 4kg.. Viime perjantaina niitä ei ollutkaan ja meinasin hermostua vihannesosastolla. Myös esimerkiksi mangot sopivat, niitäkin oli luomuna 2,60€/kg tarjouksessa pari viikkoa sitten jopa Kangasalan Prismassa.

* Marjoja, mustikkaa, mansikkaa, mustaherukkaa, vadelmaa. Kaikista tykkään, mustikka ja mustaherukka ovat meidän omia halpoja, hyviä ja todellisia eko-superfoodeja (lähiruokaa). Goji-marjoista yms. en ole innostunut, koska mustikka on varmasti 100% parempi.

* Vettä laimentamiseen oman maun mukaan

Blendataan kaikki ainekset pirtelöksi ja nautitaan heti. Myös lapset juovat näitä kiltisti, vaikka vanhempi suorastaan sylkee salaatinlehdet lautaselle sellaisenaan.

Nyt aion kokeilla itselleni täysin uusina aineina pirtelöihin:

Maca (luomu):

Maca on perulainen juurikasvi, jota myydään jauheena Suomessa. Macalla on monia erilaisia terveysvaikutuksia mm. hormonitoimintaan. Itse kiinnoistuin erilaisista mieltä piristävistä vaikutuksista.

Spirulina (luomu):

Spirulina on huikean ravinneainepitoinen ja sisältää runsaasti antioksidantteja. Hurjat ravinnepitoisuudet innostavat kokeilemaan Spirulinaa.

Hampunsiemenet (luomu):

Myös Suomessa viljeltävät hampunsiemenet sisältävät runsaasti proteiinia ja erilaisia omega-rasvahappoja (-3, -6, ja -9). Hampunsiemenistä saa helposti hyvälaatuista kasviproteiinia ja rasvoja pirtelöön. Siemenet liotetaan ennen pirtelöintiä.

MSM-jauhe:

Rikkipitoista orgaanista ainetta, jota kehossa esiintyy myös luonnostaan. Auttaa mm. nivelongelmiin, iho-ongelmiin ja allergiaoireisiin. Tämä riittää minulle, sillä kaikkia edm. oireita löytyy.

Vehnänorasjauhe (luomu):

Vehnänorasjauhe sisältää runsaasti erilaisia suojaravintoaineita. Lisäksi sillä on voimakas alkalisoiva vaiktus eli se vaikuttaa positiivisesti happo-emästasapainoon. Urheillessa ja tiettyjä ravintoaineita (mm. liha) syödessä keho happamoituu voimakkaasti ja tasapainoa on silloin syytä palauttaa. Luontaisessa ravinnossa esimerkiksi suurin osa kasviksista on erittäin alkalisoivia.

Siitepöly (luomu):

Suomestakin mehiläistarhoilta kerättävä siitepöly on oikea vitamiinipommi. Siitepöly piristää, tasapainottaa hormonaalista toimintaa ja nostaa verenpainetta. Viimeisenä mainitun vaikutuksen vuoksi ei suositella korkeasta verenpaineesta kärsiville. Minulla sitä vastoin on alhaisimmillaan raskauden aikana ollut verenpaine 51/101 kiireessä juostuna neuvolavastaanotolle. Siitepöly on riskialtis kokeilu, sillä sitä ei yleensä suositella voimakkaasti allergisoituneille henkilöille. Aloitan pienellä annostuksella ja toivon parasta allergiasta siedättymisen suhteen. Myös virallisen terveydenhuollon allergian siedätyshoitoa tehdään pistämällä allergeenia suoraan ihon alle tai ottamalla suun kautta allergeenia sisältäviä tabletteja. Tämä on luonnon oma siedätyslääke ja toivon homman onnistuvan.

Kotimainen luomuhunaja:

Löysin aivan ihanan tuotteen ihan peruskaupasta. Kunnollisesta purkista tursotettava kotimainen luomuhunaja. Hunajalla on myös huhuttu olevan allergiaa helpottavia vaikutuksia. Hunaja on myös loistava makeutusaine arkeen sekä hiilihydraatinlähde urheilujuomaan. Me like!



Viikonloppuna aion valmistaa myös raakasuklaata, nam!








kuva