maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksyisiä fiiliksiä

Syksyn juoksukauden avasin perinteisessä Hämeen hölkässä Lamminpään mahtavilla ulkoilureiteillä juosten 20km lenkin eli pidemmän reittivaihtoehdon. Kisa ei mennyt aivan toiveiden mukaisesti ja ko. tapahtuman jälkeen treenaaminen on takunnut todella pahasti.

Kisassa aloitin tapojeni mukaisesti aivan liian kovaa, arvioni mukaan ensimmäiset 3-4km juoksin noin 4.30/km-vauhtia. Koko ensimmäisen puolikkaan juoksin hieman anaerobisen kynnyksen ylittävällä sykkeellä (kynnys 172-173, syke oli 174-178) ja juoksun tunteen keveydestä huolimatta se kostautui loppumatkasta. Ensimmäisen 11km väliaika oli 55min ja hieman ennen ko. välimatkataulua reitillä oli pitkä ja pehmeä soramäki, joka osoittautui kirjaimellisesti viimeiseksi niitiksi, josta jalat eivät enää palautuneet. Loppumatka oli tuskien taivalta takajalkojen eli takareisien ja pohkeiden krampatessa jatkuvasti. Pää olisi kyllä juossut, mutta minkäs teet kun jalat eivät liiku. Loppuaika oli 1.49, johon olin periaatteessa tyytyväinen (pitkät sairastelut yms. alla), Alkuperäinen kesän alussa asetettu tavoite oli tosin 1.45. Varovaisesti arvioiden reitti on noin 2min hitaampi kuin normaalissa maastossa juostava peruspuolimaraton, ainakin kovemman vauhdin juoksijoilla joten siinä mielessä tulos on ihan jees. Uskomatonta muuten kuinka ihminen voi muutamassa viikossa hukata kuntonsa ja vireensä ja kuinka yksi tyhmä flunssa voi vetää kropan & aineenvaihdunnan aivan jumiskukkeliin.

Kisan jälkeen pystyin kävelemään itse rappuset urheilumajalta alas :D mutta syömispalauttelu yms. ei meinannut onnistua. Vatsa otti aikalailla nokkiinsa moisesta rynkytyksestä. Ei ollut onneksi yhtä pahoja oireita kuin viime vuoden Pirkan (33km) jälkeen, jolloin ei pystynyt kävelemään (krampit) tai syömään (oksentaminen nestehukka/ imeytyminen) koko päivänä.

Pidemmällä tähtäimellä jalat olivat nyt kauttaaltaan kipeät reilun viikon. Lisäksi onnistuin hankkimaan parin palauttelupäivän jälkeen pienet revähdykset sekä hamstringin lähtökohtaan istuinkyhmyyn että akillesjänteen sisempään lähtökohtaan pohkeen puoliväliin vasempaan jalkaani. Näiden parantuminen kesti noin 5 päivää, eikä voinut kuvitellakaan juoksevansa, oli niin kipeät. Jos olisin hevonen, olisi eläinlääkäri sanonut varmasti, että ontuu :D Portaiden pomppiminen töissä eli jatkuva kevyt jumppa onneksi auttoi jalkoja palautumaan eli työstäni on myös hyötyä urheilun suhteen.

Kaikista ikävin ongelma tässä muutaman viikon ajan on ollut vasemman jalan vihoitteleva akillesjänne, joka ei ota rauhoittuakseen. En ole kauheasti uskaltanut juosta, sillä jalka on ollut vaihtelevasti todella kipeä ja välillä onneksi lähes oireeton. Tällä viikolla aion juosta muutaman hieman pidemmän lenkin ja sitten on alettava tehdä päätöksiä Pirkan hölkän (su 2.10) suhteen. Missään tapauksessa en enää lähde juoksemaan aikaa, vaikka alunperin oli tarkoitus yrittää 3.00 alitusta (ennätykseni viime vuodelta 3.06). Elättelen vielä heikkoja toiveita, jotta voisin edes osallistua hölkynkölkyn-vauhtia ja pääsisin nauttimaan upeasta reitistä ja ihanasta syysmetsästä.

Kaiken kaikkiaan tämän syksyn juoksusatsaus on mennyt ihan päin mäntyä, mutta onneksi soudun suhteen ollaan siirtymäkaudella eikä tarvitse alkaa vielä panikoimaan. Tottakai ärsyttää suunnattomasti, kun kuntoa kehittäväksi suunniteltu kisarupema on näin heikkoa räpellystä. Täällä Tampereella/ Kangasalla olemme saanet nauttia erittäin navakasta tuulesta ja/tai kaatosateesta jo parin viikon ajan, joten en ole ollut vesillä pitkään aikaan. Lisäksi en halua riskeerata akilleksen paleltumista veneessä, sillä alunperin arvelin rasittuneen jänteen saaneen kylmää sadetyömatkapyöräilyssä.

Olen muuten ollut sitkeä sissi, jo neljättä viikkoa työmatkapyöräilyä tunti päivässä joka päivä, todella karmeista keleistä huolimatta. Kurapuku päälle (sadeasu), villasukat ja Hait jalkaan, päiväreppuun sadesuoja päälle, reppuun mukaan kuivat vaatteet ja toimii! Fillarin selkään hyppään klo 6.30 ja nyt on muuten jo pimeää, huomiseksi aion kaivaa pyörääni lamput, sillä pelkkien heijastimien kanssa oli tänä aamuna hyvin orpo olo autojen seassa. Arvatenkin työkaverit katsovat aamulla hieman pitkään kun kuoriudun kuraisesta asustani.

Olen aivan syksyihminen yleensäkin ja nyt on ihanaa kun on puutarhan satokausi parhaimmillaan. Olemme käyneet kerran viikossa maalla hakemassa viikon kasviseväät. Taloyhtiössämme on kylmäkellari, jossa säilyvät mukavasti mm. perunat, porkkanat, kesäkurpitsat, jättikurpitsat, punajuuret, purjot, pinaatit, lehtikaalit, ruusupavut jne. Lisäksi meillä on jatkuvasti isot vadit omenoita, tomaatteja ja kurkkuja tarjolla. Omppuja olen ahminut hullunlailla, sillä niitä saan syödä vain kerran vuodessa. Olen kaupan omenoille allerginen, mutta nämä maalaisluomuomenat eivät aiheuta mitään ongelmaa. Harmi kun kausi on lyhyt ja maalla on viljelyksessä vain syysomenaa.

Loppukevennykseksi superherkkukuvia:

Kreikkalainen Spanakopita- taikinakuoreen piilotettuna pinaattifeta-höystöä.



Uunissa paistettua kokonaista luomubroileria (täytetty kokonaisella sitruunalla sekä puutarhan mitä-käteen-sattui-yrteillä), rosmariiniporkkanoita ja -perunoita, luomupunkkua



Kreikkalaisittain yrttimarinoitua broileria, neljän sipulin perunasalaattia, sitruunamehu-voi-kuorrutettuja papuja


Rahkaomenapiirakkaa (pohjassa 50% luomuspelttiä, 50% luomuvehnäjauhoa), vaniljakastike enimmäkseen luomua (maito+ kerma) ja lisäksi aitoa vaniljajauhetta :P




Kuulaita syksyilmoja odotellen ja treeni-iloa toivotellen!