tiistai 21. helmikuuta 2012

JÄMI42- SKI

Pääsin sittenkin hiihtokisoihin! :)

Viime lauantaina 18.2. hiihdettiin Jämillä Jämi147- Triplaan kuuluva hiihtokisa Jämi 42- Ski. Ehdin käydä pari kertaa hiihtämässä vammatauon jälkeen ja koska uudet monot ovat niin loistavat, ja jalka ollut melko hyvänä, päätin osallistua hiihtoon, johon olin ilmoittautunut jo syksyllä. En ole varsinaisesti ilmoittautunut triplaan, mutta aion kiertää kaikki osakilpailut, jos opin pyöräilemään ja pysyn treeni-/kisakunnossa.


kuva ja lisätietoa kisasta

Pikkuisen hirvitti lähteä kisaamaan, sillä tiesin jo etukäteen reitin olevan melko tasainen ja vaativan kovaa tasurikuntoa. Olin käynyt hiihtämässä perinteistä noin 5-6 kertaa ja molempia tyylejä yhteensä alle 10 kertaa koko talven aikana (lumet tuli myöhään, jalka kipeä jne.) Tasatyöntö-täsmäharjoittelusta en ollut edes haaveillut.

Muutaman kilometrin jälkeen totesin, että jaahas ei jaksa työntää, parempi alkaa potkutella. Parinkympin jälkeen alkoi tulla yksipotkuinen jo korvista pihalle. Selkä puutui niin, ettei vuorohiihdostakaan meinannut tulla mitään. Vauhti hiipui tasaisesti loppua kohti ja hyvästä tankkaamisesta/huollosta huolimatta ei vain jaksanut hiihtää yhtään kovempaa. Nallukan suksi pelasi loistavasti, luisto oli hyvä ja pitokin napakalla potkulla erinomainen. Toisaalta keli oli melko tahmea, "vauhdikkaissa" laskuissa sai tönätä loppuvaiheessa. Viimeinen kymppi maaliin oli täyttä tuskaa, mutta niin kai se tämäntyyppisessä tapahtumassa on aina. Toisaalta nyt palautellessa olen huomannut, että kroppa ei ole joutunut niin koville kuin yleensä vastaavanlaisten tapahtumien jälkeen. Kai se on jokin elimistön suojautumiskeino lyödä suorituskyky kokonaan miinukselle ja käsijarru päälle, jos ollaan huonossa kunnossa. Kilpailun aikana syke laski kuin lehmänhäntä ja tuntui, että kroppa oli sitä mieltä, että hiihdä ihan keskenäsi.

Kaikenkaikkiaan olen supertyytyväinen saadessani itseni kammettua tapahtumaan vammoista ja rapakunnosta huolimatta. Paikat kestivät rääkin loppuviimein hyvin ja tuntuu, että paraneminen on vielä vauhdittunut, sillä se lähtee millä on tullutkin. Oman fyysisen kunnon huonouden tajuaminen antoi lisää treenimotivaatiota kesää kohden. Karu totuus paljastui kun loppupuoliskolla alkoi mammat ja papat kiilata ohi oikealta ja vasemmalta.

Erityiskiitokset lenkkiveturilleni ja kisatsempparilleni S:lle! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuntoutuminen hyvällä mallilla :)

Viime kirjoitus tuli kirjoiteltua melkoisen kovassa jalkasäryssä ja mieli maassa. Jalka on tällä hetkellä huomattavasti parempi ja olen pystynyt viikon verran tekemään kevyttä treeniä. Huomenna olisi vielä yksi fyssarikerta ja torstaina lääkärin kontrolli, jossa seurataan paranemista. Todennäköisesti säästyn inhottavalta kortisonipiikiltä.

Tuntuu, että vamma helpottuu aina liikunnasta, mutta jatkuva seisominen/käveleminen yms. rasittaa kantapään aluetta ja ärsyttää kantakalvoa ja aiheuttaa ns. plantaarifaskiitin oireita. Työpäivän jälkeen jalka on selvästi kipeimmillään ja treenin jälkeen parhaimmillaan, kun veri kiertää kunnolla ja kantapää saa lepoa. Olen tarkoituksella välttänyt tähän asti treenimuotoja, joissa joutuu varaamaan painoa jalan päälle.




Suosikkitreenimuotoni on tällä hetkellä Wattbike-pyöräily. Wattbike on soutuergon veroinen kilpakuntopyörä, joka on tehty pyöräilijöiden yms. tosiliikkujien sisäharjoitustarpeisiin. Pyörä on melko virtaviivainen ja siinä on erittäin laadukas ja tarkka mittari, joka mahdollistaa treenien analysoinnin ja jopa kilpailemisen. Pyöräily jumppaa kevyesti jalkoja ja tietenkin pohjetta ja vamma-aluettani rasittamatta jännettä yms. kohtuuttomasti. Lisäksi tulee tehtyä hyvä peruskestävyystreeni, jotta kunto vähintäänkin pysyy yllä.


Viime viikon liikunta oli etupäässä pyöräilyä salilla, eilen intouduin tekemään myös puolen tunnin kuntopiirin ja vartin ergoilun. Ergot suhisivat vieressä niin kutsuvasti polkiessani pyörällä, että tein jumppailun loppuverkaksi 15min soutua jalkatuet matalalla ja jalkaremmit auki. Hyvin sujui ja tulipahan tasapainotreeniä samalla :) Saliliikunta jatkuu ja torstaina aion avata vesijuoksukauden :D Ostin Prismasta vesijuoksuvyön viidellätoista eurolla ja värväsin siskoni "lenkkikaveriksi". Voimme sitten samalla luoda kesän kisataktiikkaa.

Suurempi investointi tulevaisuuteen ja toivottavasti vammattomuuteen oli uusien pertsan monojen hankinta. Vanhat hyvinpalvelleet Adidakset vm. 2002 saavat väistyä uusien ihanien Ferrarien (Alpina ECL classic) tieltä:




Kokeilin jalkaani myös "kakkosmallia", mutta muutaman kympin ero hinnassa ja valovuosien ero istuvuudessa kallistivat vaa'an näiden superkilpamonojen kannalle. Jos ostaa monot kerran kymmenessä vuodessa ja hiihtää 500-1000km talvessa kannattaa laatuun mielestäni panostaa.

Viime viikonloppuna soudettiin sisäsoudun Finnish Open eli avoimet SM-kisat. Pikkuisen ottaa päähän, kun ei päässyt viivalle. Naisten kevyessä oli mukavasti porukkaa (Hyvä tytöt!) ja maajoukkuenaisten poisjäännin johdosta olisi ollut hyvät mahdollisuudet jopa kevyen SM-kultaan. Aina ei voi voittaa, ei edes osallistua..

Kuntoutumisen lähtiessä hyvin alkuun, innostuin lisäpuhteena osallistumaan perhepiirissämme järjestettävään herkuton Helmikuu-kampanjaan. Olen siivonnut ruokavaliotani aika lailla, lipsahdin tosin pariin runebergintorttuun viime viikolla. Ja yhteen tiramisuun. Toivottavasti sisko ei lue tätä. Tänä vuonna aion olla kisapainossa hyvissä ajoin, jotta ei tarvitse viime metreillä käyttää kaikkia voimia taisteluun vaakaa vastaan. Hyvä aloittaa siis ajoissa, jos kanssasiskot luette tätä niin aloittakaahan te myös! :)

Aurinkoisia talvipäiviä toivotellen,

Nutriina