perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hauskaa juhannusta! :)


Oma juhannuksenvietto käynnistyi eilen piiitkällä pyörälenkillä, kun poljimme puoliskoni kanssa legendaarisen Tour de Siuron. Matkaa kertyi Kangasalta noin 120km ja ajoaika oli suurinpiirtein 6h50min, tähän päälle tuli vielä puolisen tuntia taukoja. Pari kertaa pidimme kunnon evästauon, mutta tauoista huolimatta ennen Siuroa niittasin melko pahasti. Kofeiinigeeli auttoi jatkamaan seuraavan taukopaikkaan noin 10km matkan. Oli hienoa huomata, että huonosta treenivuodesta huolimatta pohjalla on jäätävä peruskunto, jolla jaksaa survoa pyörällä mäkisessä maastossa koko päivän. 

Lenkki antoi myös huomattavan helpotuksen tunteen JÄMI84- MTB-tapahtumaa varten, on kivampi lähteä viivalle kun tiedän kykeneväni polkemaan koko päivän ja selviän ainakin maaliin, tuloksesta ei niin väliä.

Suurimmat ongelmat eilisellä reissulla olivat energian loppuminen (teho oli pääsääntöisesti arvioni mukaan aerobisen kynnyksen yläpuolella) ja loppumatkasta niskojen puutuminen + kramppaaminen = ei kivaa. Ajoasennon säätämisessä on siis vieläkin tekemistä. 



Maisema Melon voimalaitoksen kohdalla on aika vaikuttava.



Useammastakin kohdasta tuli entisenä heppatyttönä pongattua hevosvauvoja, näistä auringonottajista napsaisin muutaman kuvan.

Juhannus jatkuu tästä treenien (juoksu/ juoksu-kävely, pyöräily, soutu) parissa 1-2x/päivä. Ohjelmassa on lisäksi perjantaina oleilua kotona perheen kesken, sisältäen saunomista ja grillailua. Lauantaina sukulointia landella samoilla aktiviteeteilla. Oikein odotan pääseväni rantasaunaan! Sunnuntai-iltana lähdemme rentoumaan ruotsinristeilylle koko perheen voimin ja maanantaiksi tulee ansaittu lepopäivä. Vesikielellä olen tarkastellut Tallinksiljan uusittua buffet- menua.

Lopuksi muutama ruokavinkki juhannus- ja kesäkeittiöön:

- Salaatti aina grilliruoan kylkeen, vihreät salaatit, tomaatit, kurkut, kotimaiset paprikat, pikkusipulit, retiisit yms. kasvikset ovat parhaimmillaan & halvimmillaan juuri nyt. Höysteeksi jotakin hyvää juustoa: leipäjuusto, mozzarella, feta, aurajuusto yms. + loraukset oliiviöljyä ja viinietikkaa kastikkeeksi = NAM!

- Kasviksia grilliin: kesäkurpitsat, tomaatit, pikkusipulit, herkkusienet (sisälle nokare Koskenlaskijaa tai Auraa, ympärille pekoni), maissit, munakoisot, kasvinyssäkät Koskenlaskija- juustolla, vain mielikuvituksella on rajansa. Kasvikset voi kevyesti pyöräyttää oliiviöljyssä, jossa on ripaus suolaa ja pippuria, näin ne kestävät grillauksen paremmin ja mausteet antavat vähän makua.

- Lisäaineeton ja nitriititön täyslihamakkara. Itse en syö makkaraa ollenkaan (en vain yksinkertaisesti pidä mausta), mutta lapset pitävät makkarasta ja heidän makkaran laadun suhteen olen supertarkka. Yhdestä pienestä nakista tulee jo leikki-ikäisen päivän nitriitti-annos täyteen.

- Halloumi-juusto. Tätä on pakko olla jokaisella grillauksella. Minulle riittää grilliin hyvin halloumi + reilusti kasviksia, lihaa en välttämättä kaipaa ollenkaan.

- Marinoimattomat lihat: mahdollisuuksien mukaan luomulihoja. Lempparini tällä hetkellä ovat broilereista yrttimarinoidut koipireidet, tuliseksi marinoidut rintaleikkeet, possusta kyljykset ja naudanlihasta entrecotet. Jonkin verran ostamme myös niitä jokapaikan fileepihvejä, mutta monesti rasvaisempi liha sopii grilliin paremmin + on ekologisempaa suosia myös näitä muita ruhonosia. Toisaalta kuten edellä jo mainitsin, en välttämättä tarvitse lihaa ruokaani ollenkaan.

- Grillattu tai savustettu kala. Muutaman kerran olemme tänä kesänä syöneet itse savustettua kalaa ja se on kyllä todellista herkkua. Savustettavaksi kannattaa valita maksimissaan keskikokoinen ja kokonainen kala. Viimeksi söimme nieriää ja se oli ihan huippuhyvää, nyt jääkaapissa odottaa kokonainen siika.

- Uudet perunat ja silli + tilli. Vuonna 2009 elin suurimman osan kesästä uusilla perunoilla, sillillä, tillillä ja vihreällä salaatilla + aikaisilla pikkuporkkanoilla. Nuorempi muksu syntyi kesällä ja kuumia helteitä pakenimme maalle, jossa sapuskaa tuli laitettua enimmäkseen silloisen valtavan kasvimaan antimista. Edelleenkin kesällä jääkaapissa on oltava aina pottuja ja sillipurkki. Erinomaista pikaruokaa kesäksi.

- Alkoholi-puoli. Suomalaiset ovat tunnetusti alkoholin suurkuluttajia ja itsekin sitä tulee jonkin verran nautittua. Olutta, lonkeroa ja väkeviä en juo ollenkaan. Siiderikin maistuu nykyään heikosti. Lempialkoholijuomani ovat luomulaatuiset punaviinit ja kuivat valkoviinit. Ostan aina luomuviiniä ja yritän valita viinin ruoan/tarkoituksen mukaan. Viiniä tulee juotua muutaman kerran viikossa, yleisimmiten 1-2 lasia kerrallaan, joskus enemmän. Makeiden siidereiden ja lonkeroiden juominen sekä suomalaistyylinen ylenpalttinen oluen juominen alkaa hyvin pian näkyä vyötäröllä ja yleisesti muutenkin terveydentilassa.

Oikein rentouttavaa ja hauskaa juhannusta blogini lukijoille, nauttikaa hyvästä ruoasta liikuntaa unohtamatta! 

Jaksaa enemmän syödä kaikkia herkkujakin, kun käy vähän ulkoilemassa, sää ei ainakaan nyt haittaa ulkoilma-aktiviteetteja ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti