tiistai 26. helmikuuta 2013

Muutama sana lasten liikunnasta

Tällä hetkellä kun raskausviikkoja alkaa olla kasassa piakkoin 35, on mukavampaa keskittyä muiden kuin omaan liikkumiseen. Selkäsärky ei oikein anna myöden enää edes hiihtää tai kävellä, joten olen viimeiset muutamat viikot panostanut erityisesti kotihoidossa olevien muksujeni liikuttamiseen. Meidän lapset käyvät pihalla vähintään kaksi kertaa päivässä, omasta tahdostaan myös useammin. Näin talvella ulkoilun mittarina toimii "posket punaiseksi" määritelmä eli ulkona ollaan vähintään 45-60min, vaikka olisi huono ilmakin. 

 Metsässä on kiva möyriä lumileikkejä

 Asuinpaikkamme mahdollistaa sen, että lapsukaiset voi lykätä terassin ovesta takapihalle leikkimään keskenään eli pärjään ikkunasta vahtimalla, joka päivä pyrin silti vähintään kerran mukaan ulkoilemaan. Vanhemmalla muksulla 6v. on lupa mennä myös viereiseen metsikköön ja luistelukentälle omin päin (matkaa noin 50m, ei autotietä). Luistelukentän viereisellä jalkkiskentällä on muutaman sadan metrin pertsan latu lapsille ja siellä 6-vuotias on käynyt omatoimisesti harjoittelemassa hiihtoa pari kertaa viikossa. Luistelu on kuitenkin hauskempaa ja sitä tuo harrastaa vähintään pari-kolme tuntia joka päivä. Kesällä nuo ovat pihalla oikeastaan koko ajan, satoi tai paistoi. 

Miten lapset saa innostumaan ulkoilusta ja liikunnasta?

Tärkein tekijä mielestäni on näyttää itse esimerkkiä. Meillä lapset tietävät, että iskä ja äiskä käyvät joka päivä lenkillä ulkoilemassa. Tämän lisäksi on tärkeää nostaa peffa soffasta ja mennä lasten kanssa ihan konkreettisesti leikkipuistoon, pulkkamäkeen, luistelemaan, pelaamaan palloa, retkelle jne. Joskus tämä on kyllä melko väsyttävää omien treenien lisäksi.

Kun lapset pystyvät ulkoilemaan itsenäisesti, on hyvä asettaa yhdeksi rutiiniksi ulkoilu. Ihan samanlailla kuin nukkumaanmeno-aika, normaalit käytöstavat, ruokapöytätavat yms. tulisi ulkoilu kuulua jokapäiväiseen ohjelmaan. Meidän muksuista tämä vanhempi on 100% ikiliikkuja, joka haluaa pihalle oli keli mikä tahansa, häntä ei ole ikinä tarvinnut erikseen käskeä pihalle, joten olemme sen suhteen päässeet helpolla. Nuorempi on huomattavasti mukavuudenhaluisempi ja vaatii välillä "pientä" houkuttelua saada muksu irroitettua soffasta. Toisaalta olen huomannut näiden muutaman kotihoito-viikon aikana, että ulkoilu on alkanut myös hänelle maistua ja monesti hän pyytää antamaan haalarit ja pipot aamulla jo ennen kuin ehdin huomauttaa, että olisi ulkoilu-aika. 

Sisäliikuntana nuorempi vääntää 2,5-vuotiaana liukuhihnatyönä takaperinkuperkeikkoja sohvalta alas

Olen käynyt yhdessä lasten kanssa hiihtämässä useamman kerran tänä talvena ja siinä tärkeintä on ehdottomasti mennä lapsen ehdoilla. Vanhempi muksu haluaa laskea mäkiä ja nuoremmalla riittää kierros-pari tasaisella urheilukentällä. Nyt kun oma lenkkeily ei ole pääosassa, on suorastaan nautinnollista ulkoilla muksujen kanssa ja huomata se kehitys, mitä tapahtuu esimerkiksi heidän hiihtotaidoissaan kuin itsestään. Alkutalvesta 6-vuotiaamme ei osannut käytännössä ollenkaan luistella. Viime viikolla olimme kentällä luistelemassa sattumalta samaan aikaan koululaisryhmien kanssa ja totesin hänen luistelevan paremmin, kuin suurin osa arviolta alakoulun yläluokkien (5-6lk.) ikäisistä tytöistä. Ihan käsittämätöntä! Käy suorastaan sääliksi näitä lapsia, jotka eivät ole moista perustaitoa oppineet tuohon ikään mennessä. Myös omasta lapsuudestani muistan, kuinka siskon kanssa raijattiin luistimet potkukelkoilla 2km päähän kentälle ja monesti vielä kolattiin kenttä ensitöiksemme, että päästiin jäälle. Ainakin täällä meillä on ollut priima-jää koko talven ja siitä huolimatta toiset ovat kuin vastasyntyneet vasikat luistimilla.

Toinen kiitää kenttää ympäri ja toisen mielestä on paljon kivampaa paukutella aurauskeppejä sauvoilla..

Yksi tärkeä tekijä on hankkia hyvät ja sopivat harjoitusvälineet lapsille lajiin kuin lajin. Kunnolliset sukset siteineen, lämpimine monoineen + oikeanmittaiset sauvat hiihtämiseen, sopivan kokoinen pyörä pyöräilyyn ja kunnolliset luistimet luisteluun, istuvat uikkarit ja uimalasit uintiin jne. Kun vauhti alkaa ladulla kiihtyä, on hyvä hankkia myös hiihtopuku alusasuineen, hiihtohanskat ja sauvat, joissa on lenkin sijasta on kunnon remmit. Vanhemman muksun hiihtotekniikka meni valovuoden eteenpäin, kun kankeat toppahaalarit vaihdettiin joustavaan hiihtopukuun ja sauvat alkoivat pysyä tukevasti kädessä. Nuoremman hiihtovauhti on noin 20min/500m, niin toppahaalarit käyvät aivan hyvin edelleen. Myös motivaatio hiihtoharjoitteluun 6-vuotiaalla nousi huimasti, kun hänellä on omien sanojensa mukaan niin ihanat hiihtovaatteet :) 

 Luisteluhiihto on pop!

Paras tapa meidän lapsille on ollut opettaa eri lajien suoritustekniikkoja seuraavanlainen: luistelu -> luistimet jalkaan ja tuupataan lapsi jäälle, hiihto -> sukset jalkaan, sauvat käteen ja lapsi kotipihalle tai ladulle ihmettelemään, pyöräily -> lapsi polkupyörän kanssa isolle avoimelle hiekkakentälle treenaamaan, niin törmäysvaara on pieni jne. Eli liikaa ei kannata vanhemman mennä neuvomaan, oppimisen ja onnistumisen riemu on valtava, kun joku laji alkaa sujua ihan omatoimisesti harjoiteltuna. Toisaalta esimerkiksi uimakoulussa ja tanssitunnilla vanhempi muksu kuuntelee erittäin tarkkaavaisesti opettajaa (kunhan se tosiaan ei ole oma äiti..) 

Oikeanlaisten välineiden lisäksi on erittäin tärkeää, että vanhempi osaa aistia lapsen ns. oppimisen herkkyyskausia. Vanhempi muksu oppi pyöräilemään 4,5- vuotiaana ja tätä aikaisemmin harjoitteleminen oli melkoista itkupotkuraivaria. Myös apupyörät haittasivat oppimista, sillä tasapaino on erittäin vaikeaa oppia, kun pyörä kallistelee apupyörien varassa. Luistelemaan hän oppi yhtäkkiä tämän talven alussa alle 6-vuotiaana ja muutaman kuukauden/ parin sadan intensiivisen treenitunnin jälkeen hän luistelee paremmin kuin äitinsä. Nuorempi muksu 3,5v. on ollut kerran luistimet jalassa kentällä ja hän vain seisoi paikallaan, eikä halunnut liikahtaakaan. Hänen lempihommaa luistelukentällä sen sijaan on kiipeillä hikipäässä korkeiden & kiikkerien aurauslumivallien päällä, siinä se tasapaino vasta kehittyykin. Ehkä sitten ensi talvena sitä luistelua uudestaan taas kokeilemaan.. 

Viime kesänä 3-vuotisneuvolassa nuoremmalta muksulta neuvolantäti kyseli innoissaan, että jokos ajat polkypyörällä. Olin siihen, että öö ei hänellä ole vielä pyörää. Ei oltu pidetty kiirettä pyörän hankinnassa, kun vanhemman muksun kohdalla oli opittu jo, että pyöräilyn aika on vähän myöhemmin, eikä hänellä kauheita poltteita ollut siskon pikkupyörällä edes kokeilla, kun muutaman kerran sitä kyseltiin. Ilmeisesti olisi pitänyt 3-vuotiaana jo hallita sekin homma neuvolantädin mielestä. Toisaalta neuvolan mukaan myöhäisemmällä iällä pyöräilyn oppinut esikoinen polki omasta halustaan viime syksynä kolmen tunnin lenkkejä omaa kävelyvauhtiani vaihteettomalla pyörällä Kangasalan purtseja pitkin, jossa tunnetusti riittää isoja mäkiä. Veikkaan, että kovin moni samanikäinen ei samaan suostuisi/pystyisi.

 Viime kevään ekoja pyörätreenejä

Kaikki on siis suhteellista ja jokainen lapsi oppii omassa tahdissaan. Harmittaa vain vietävästi, kun seuraa nykylasten liikunnallisia ja motorisia taitoja tai vaikkapa lukee vain hiihtokisojen lähtölistoja, joissa 16-20v. ikäsarjat ovat muutaman hiihtäjän varassa tai jopa kokonaan peruttu liian vähäisen osanottajamäärän takia. Olisi niin mukavaa, jos lapsuudessa annettaisiin valmiudet muksuille opetella kaikkien peruslajien (luistelu, hiihto, pyöräily, yleisurheilu, tanssi, uiminen, voimistelu, palloilulajit jne.) perustaidot. Ihanne olisi, että joku laji natsaisi ja jäisi teini-iän ja myöhemmin aikuisiän liikuntaharrastukseksi. On huomattavasti hankalampaa aikuisiällä alkaa opetella eri suoritustekniikoita ja löytää se liikunnanriemu, joka lapsiin tarttuu ihan itsestään, kun hieman avittaa.

Tällaista avautumista tällä kertaa,
Ihania keväisiä hiihtokelejä kaiholla ikkunasta katsellen..