maanantai 30. syyskuuta 2013

Haaste: Lihaton Lokakuu

Eilen lenkillä keskustelimme hyvän ystäväni ja -treenikaverini kanssa Facebookissa villitsevästä Docventuresin Lihaton Lokakuu- haasteesta. 


 (kuva: facebookista)

Pienen eipäsjuupas-pohdinnan ja -keskustelun kautta päätimme koko perheen voimin haasteen vastaan. Tämä ei suurta muutosta tuo, sillä syön tällä hetkelläkin monta kertaa viikossa ruokaa ilman lihaa.

Täten haastan myös teidät blogin lukijat mukaan!

Hyviä pointteja Lihattoman Lokakuun puolesta:

Olen jo ravintoneuvoja-koulutuksessa tutustunut Finravinto-tutkimukseen (vanhempi versio), jonka mukaan suomalaiset syövät määrällisesti lähes yhtä paljon lihaa kuin kasviksia???!! 
Ei voi olla terveellistä :(

Lihansyönti nykypäivänä ei ole ekologista. Maapallon kestokyky ei riitä ruokkimaan lihalla koko väkimäärää, sillä yhden lihakilon tuottaminen aiheuttaa aiheuttaa jopa 15-kertaisen hiilijalanjäljen verrattuna moniin kasviksiin (papu, peruna, ulkona kasvatettavat vihannekset, marjat).

Lihansyönti nykypäivänä ei ole eettistä. Kaikkien tuotantoeläinten elinolot ovat suorastaan ala-arvoiset "hienoissa" jättinavetoissa, -sikaloissa ja -broilerihalleissa. Eläinten ystävänä ja luomumaatilan kasvattina tämä surettaa minua. Etenkin siat ja broilerit elävät lajilleen erittäin epätyypillisessä elinympäristössä. Ahtaat tilat, vääränlainen rehu ja lyhyt elämä ilman häivähdystäkään päivänvalosta kuuluu monen tuotantoeläimen normaaliin arkeen. Luomutuotannossa olevilla eläimillä olot ovat onneksi paremmat.

 Lihansyönti nykypäivänä ei ole terveellistä ja siitä pitkä virsi:

Syömämme liha ruokitaan mahdollisimman halvalla & paljon energiaa sisältävällä rehulla, joka ei ole lähelläkään eläimen luontaista sapuskaa. 

Pieni GMO-pläjäys tähän väliin, sillä asia on ollut jatkuvasti tapetilla:
Suomessa on vapautettu tänä vuonna geenimanipuloitujen raaka-aineiden käyttäminen rehuteollisuudessa ja suurin osa lihantuottajista ostaa halvempaa GMO-soijaa sisältävää rehua eläimille. 

Ihana kuva suomalaisesta ammusta, joka syö suomalaisella pellolla kasvatettua rehua on valitettavasti osa menneisyyttämme. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut, että tämäntyyppinen jalostaminen ja kasvien perimän sorkkiminen on millään lailla terveellistä. Vaikutuksia pitkässä juoksussa on mahdotonta ennustaa nykyisen tutkimustiedon perusteella ja jenkeissä on havaittu jo rutkasti ongelmia pelkästään viljelyssä saati sitten ihmisten terveydessä.

Elintarvikkeissa yleisesti on ilmoitettava muuntogeenisten aineiden osuus, jos se ylittää 0,9%. Lihaa tämä ei koske, koska virallisen uskomuksen mukaan muuntogeeniset ainekset pilkkoutuvat tuotantoeläimen elimistössä. On kuitenkin havaittu monissa tutkimuksissa myös päinvastaisia tuloksia.

Tällä hetkellä suomalaisista isoista lihataloista Snellman (possu, nauta), Atria (broileri alk. 1.9.2013) ja Saarioinen (broileri) ovat antaneet lupauksen, että eivät käytä GMO-rehua. Pienemmistä lihataloista GMO-vapaita ovat Kivikylä, Pajuniemi ja Perniön liha. Luonnollisesti luomulihan tuotannossa GMO-rehua ei saa käyttää.  Muiden valmistajien kuin yllä ilmoitettujen tuotteissa voi olla käytetty GMO-rehua tai sitten ei, kukaan ei tiedä, luultavasti on, sillä kaikki suuret suomalaiset rehuyhtiöt käyttävät GMO-rehua tästä vuodesta eteenpäin.

Myös seuraavien valmistajien maitotuotteiden tuotannossa ei ole sallittua käyttää GMO-rehua: Valio, Satamaito, Maitokolmio, Arla Ingman ja ruotsista tulevat Arlan elintarvikkeet (Tanskassa Arlan tiloilla on sallittua käyttää GMO-rehua, Suomessa myynnissä esimerkiksi Arlan tanskalaisia juustoja). 

Jos haluat helpottaa arkeasi tee kuten minä ja allekirjoita lakialoite, jossa vaaditaan lakia geenimuunnellun raaka-aineen käyttämisestä ilmoittavaa merkintää lopputuotteisiin.

Punaisen lihan liiallinen syönti aiheuttaa terveysongelmia. Punaisen lihan päivittäisellä käyttämisellä on havaittu olevan yhteyksiä sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään. Reilu käyttömäärät ovat yhteydessä erityisesti suolistosyöpiin. Virallisten suositusten mukaan sopiva enimmäismäärä olisi 300g/viikko, mikä kuulostaa järkevältä omaan korvaani.Tällä hetkellä sitä kuluu keskiverto-jamppaperusjampalla 200g/pvä!

Miten Lihaton Lokakuu onnistuu?

Kasvisruokakokkaaminen on mielestäni paljon helpompaa kuin lihan valmistaminen. Reseptejä on netti pullollaan ja tästäkin blogista löytyy muutamia. Hyviä proteiininlähteitä lämpimille aterioille lihan tilalle ovat esimerkiksi pavut, herneet ja linssit. 

Perinteisiä kasvisruokavalion kulmakiviä eli soijatuotteita hieman karsastan. Tavallista soijaa en laita suuhuni GMO:n vuoksi, luomua joskus harvoin. Kaikesta viljellystä soijasta maailmassa on tällä hetkellä jo 80% geenimanipuloitua ja luultavasti pian luomutuotantoa ei ole ollenkaan, sillä sitä on mahdotonta toteuttaa siementen hallitsemattoman leviämisen vuoksi. Soijan käytöllä on epäilty olevan myös monia muita haitallisia vaikutuksia elimistään, joten olen kokenut helpommaksi olla kokonaan ilman.

Papujen, herneiden ja linssien lisäksi hyviä proteiinin lähteitä ovat kananmunat, pähkinät & siemenet, kvinoa ja proteiinipitoiset maitotuotteet. 

Omaan ruokavaliooni aion hyväksyä myös vapaana kasvaneet kalat. Jos joku tarjoaa lihaa esimerkiksi kylässä, niin syön, mutta idea on, että itse en osta.

Raporttia & reseptejä tästä tempauksesta tulee myöhemmin lisää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti