keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Ihanaa Joulua kaikille lukijoilleni! :)


tiistai 16. joulukuuta 2014

Piparin leivontaa

Jouluun valmistautuminen on mukavaa ja vuosi vuodelta tykkään siitä enemmän. Nyt kun vietämme toista joulua kotona, on tunnelmassa jo vähän perinteikästä henkeä. Haikea fiilis on maalaisjoulua kohtaan edelleen, mutta pidän hiukan kohtuuttomana, että 80v. mummuni passaa meitä nuorempia, varsinkin kun meitä on jo aika iso jengi. Yhteisvalmistelukaan ei onnistunut oikein, kun mummo ja pappa olivat aina tehneet kaiken, kun menimme sovittuna aikana talkoisiin paikan päälle.

Sunnuntaina teimme lasten ja äitini kanssa laatikot (porkkana, lanttu & peruna) ja lihapullat. Luomukinkkukin pötköttää jo pakastimessa. Teimme myös piparitaikinan, josta tänään leivoimme lasten kanssa pipareita ison kulhollisen.

Maailman parhaan, gluteenittoman ja hiukan terveellisemmän piparitaikinan resepti:

1dl ruokosokeria tai intiaanisokeria (itse laitoin tällä kertaa luomuruokosokeria)
1dl siirappia
2tl Ceylon-kanelia*
1tl kutakin: kardemumma, neilikka, inkivääri, pomeranssinkuori
150g voita

2 kananmunaa

2dl tattarijauhoja (Keskisen myllyn ovat parhaita, mieto maku, kotimaisuus, 100% gluteeniton ja hienorakenteinen koostumus)
2dl kaurajauhoja (Oatly)
2,5dl vaaleaa hienoa gluteenitonta jauhoa (itse laitoin Finax:in vähäproteiinista jauhoseosta)
1,5tl leivinjauhetta
(0,5tl ksantaania)

Kiehauta sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Sammuta levy ja pyörittele pilkottu voi mukaan, kunnes se sulaa jälkilämmössä. Anna jäähtyä ja lisää kananmunat, kun munakokkeli-vaara on ohi (kananmunat hyytyvät, jos seos on liian kuumaa). Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi ja anna maustua jääkaapissa noin vuorokausi. Kaksikin menee, jos ei ehdi leipoa aikaisemmin.

Leipoessa käytin tattarijauhoja ja alla oli vahakangas, josta piparit irtosivat hyvin myös ohueksi kaulittuina. Lasten kanssa leipoessa vahakangas oli tarpeen jo pöydänkin kannalta, kun siihen piparimuotteja paukuteltiin antaumuksella.

Paistoin keskitasolla 200 asteessa noin 7-8min.

Kiitos alkuperäisestä reseptistä S:lle, en ihan hirveästi sitä muutellut, pikkuisen vain :)

* Tässä reseptissä yksi huomioon otettava seikka on kanelin laatu. Lapsille jo parista piparista tulee päivän kumariini-annos täyteen. Meillä käytetään kanelia viikottain, joten olen vaihtanut kaneliksi ceylon-kanelin, jossa kumariinipitoisuudet ovat minimaalisia verrattuna tavalliseen kassiakaneliin.

Kumariini aiheuttaa maksaongelmia, lisää voit lukea täältä. Myös uutisissa on asiasta vauhkottu, harmi kun kukaan ei koskaan mainitse turvallisempaa vaihtoehtoa eli ceylonia. Tietenkin se maksaa moninkertaisesti, mutta käyttövolyymi ainakin yhdessä perheessä on kuitenkin niin pientä (purkillinen kestää kuukausia), että muutaman euron kalliimpi hinta purkista on minulle ihan ok.

Jos joku ihmettelee, miksi voihin liittyvät sanat ovat läskistettyjä, niin siihen on hyvä syy. Olen muutaman useamman kerran unohtanut voin piparitaikinasta. Jos tulevaisuudessa etsin reseptiä täältä, on se valmiiksi tuunattu minua varten ;)


Leidi on aina leidi ja keksii naisellisia käyttötapoja, mitä kummallisimmille esineille. Pieni sai hirveän piparitaikinaähkyn, sammui kesken iltaulkoilun rattaisiin, kun sokerihumalan jälkitila yllätti ja jätti iltapalan kokonaan syömättä.. Sitä se tottumattomuus teettää, sammuu kesken illan.


Peltejä siellä ja peltejä täällä. Aika hyvin hallitsin kolme lasta, taikinan, uunin ja superpiparitehtaan. 


 Kaksi sydäntä paloivat poroksi ja yksi mustajalkainen kettu. Tuli selväksi, että paistoaika on jämpti 8min, eikä 12min tai 15min.. 


 "Äiti mihin sä sitä lastaa tarvit, voi nää ilmanki sitä nostaa pellille". Hiukan venähti esikoisen piparit, kun hän huolettomasti niitä siirteli. Kai se etanan kaulakin voi olla kuten kirahvilla.


 Vuoden keksiorava. Keksihahmo-kilpailun voittaja. 


Ukko ja akka olivat lasten suosikkeja. Alunperin hahmot ovat hankittu piparitaloa varten, mutta heti tulee huomautus, jos yritän niitä piilotella.
 

Sekalainen kädenjälki näkyy, mutta eikös se ole tarkoituskin. 
Ihanaa oli leipoa pienten kanssa ja he olivat ihan onnesta soikeana, kun saivat auttaa 
isojen hommissa :)

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ätshiuuuuuuuu- kokemuksia siedätyshoidosta osa I

Onpas aika erikoista, kun keskellä talveakin vaivaa allergiaoireet ja joutuu käyttämään lääkitystä. Minulle aloitettiin lokakuussa vihdoinkin allergian siedätyshoito (koivu/leppä & timotei/ muut heinät). 

Koivu, tuo kaikkien allergikkojen rakastama puu :)
 
Ajattelin hieman kirjoittaa omia kokemuksiani tästä alkuvaiheesta, kun käytännön tietoa ei paljoakaan ole saatavilla. Siitepölyallergista kärsii jopa 20% kansalaisista eli mikään pikkuongelma tämä ei ole. Itselläni merkittävin tekijä varmasti sairastumiseen on huono perimä, sillä molemmilla puolilla suvussa sairastetaan vahvasti erilaisia allergioita ja astmaa.

Taustaa

Allergiani on puhjennut muistini mukaan 11-vuotiaana, jolloin sain ensimmäistä kertaa antihistamiinilääkityksen. Antihistamiinien avulla oireet pysyivät kurissa jäätävää väsymystä lukuunottamatta muutaman vuoden verran. Sitten mukaan astuivat myös nenäsuihkeet ja silmätipat. Vuosina 2004 ja 2005 ensimmäisen kerran kärsin äärimmäisen hankalista oireista, joihin lääkityskään ei oikein purrut. Syksyllä 2005 hakeuduin tutkimuksiin, joissa selvisi, että olen pahasti allerginen kaikelle muulle paitsi hevoselle ja pölypunkille. Tällöin tehtiin myös ensimmäinen rasitusastmakoe, joka oli negatiivinen.

Siedätystä ei tuolloin kuitenkaan suositeltu, sillä se olisi onnistunut silloisilla hoitomenetelmillä vain yksi allergeeni kerrallaan ja minulla oli moniallergia. Lääkäri ehdotti, että jos kokeilisin vielä pärjätä tavallisella lääkityksellä.

Muutama vuosi meni hyvin ja kun sain lisäksi ravintoherätyksen, huomasin terveellisen sapuskan ja tiettyjen ruoka-aineiden välttelyn auttavan ristioireisiin (hedelmä-, vihannes-, pähkinä- ja mausteallergiat). Pystyin yhtäkkiä syömään mm. luomuomenoita, erilaisia pähkinöitä ja kaikkia vihanneksia, vaikka aiemmin oli ollut ongelmia monien eri lajien kanssa.

Vuosi 2012 oli pahin siitepölyvuosi, mitä siihen asti oli pitoisuuksia ikinä mitattu työterveyslääkärini mukaan. Tein siivoustyötä, jossa altistuin koko ajan pölylle ja kemikaaleille, lisäksi ilma oli ihan vihreänään siitepölyä monen viikon ajan. Sain silloin ensimmäistä kertaa astmalääkityksen erittäin hankaliin allergioireisiin (nenä, silmät, korvat, kurkku, hakkaava yskä, hengenahdistus jne.) ja oli kauhea työ ennen lääkityksen aloitusta, kun piti varmistaa lääkkeiden sopivuus urheilijalle doping-säädösten puolesta. Onneksi nk. tavalliset astmalääkkeet ovat nykyään sallittuja. Joka kerta edelleen ennen kuin otan minkä tahansa uuden lääkkeen käyttöön, tutkin sitä koskevat säädökset ADT:n ohjeista.

Esimerkiksi erään nimeltä mainitsemattoman puolaisen naishiihtäjän norjalaisen kilpakumppanin käyttämä astmalääke kuuluu samaan kategoriaan kuin omani. Sitä voi siis kuka tahansa käyttää, mutta hyötyä on tutkimusten mukaan vain sairaudesta kärsivälle. En usko, että kukaan huvikseen käyttää kortisonisuihketta, jolla on myös pitkä lista haittavaikutuksia.

Vuosi 2013 oli hiukan helpompi sain ylimääräisinä oireina vain(!) korvakäytävän tulehduksen ja kuljinkin pitkälle kuumaan kesään ulkona ollessani panta päässä, jotta siitepölyä ei mene korviin.

Tänä vuonna alkuvuosi oli jo ongelmallinen. Talvella kun ei ollut lunta, katupöly tukki hengitysteitä jo lopputalvesta. Viimeinen niitti oli toukokuun lopussa ensimmäinen lämpimän ilman pyöräilylenkki, kun monta kertaa ajoin ihan sakean siitepölypilven läpi ja ajattelin vain, että tästä ei kyllä hyvä seuraa. Seuraavana aamuna heräsin siihen, että olin saanut ensimmäisen hallitsemattoman astmakohtauksen. Hiukan pelästyimme molemmat puoliskon kanssa, kun meni monta minuuttia, että happi ei mennyt eteen eikä taaksepäin ja haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla. Tästä kohtauksesta seurasi kolmen viikon hakkaava ja loppumaton yskä, yhdet perutut soutukisat ja monta unetonta yötä köhiessä.

Sain taas astmalääkkeet ja vihdoinkin lähetteen Taysiin uudelleen tutkittavaksi. Kisakausi meni enemmän ja vähemmän taistellessa oireiden kanssa. Elokuussa todettiin, että keuhkoputkien tulehdusarvot ovat edelleen tapissa, vaikka pahin kausi oli jo ohi. Kävin myös EVH-kokeessa (kuivailma hyperventilaatio), mutta astmaa ei onneksi löytynyt. Loppudiagnoosi oli vaikea siitepölyallergia ja kausiluontoinen astma. Astmahan tarkoittaa suomennettuna keuhkoputkien limakalvojen kroonista tulehdusta. Itselläni tämä tulehdus esiintyy vain allergiakaudella ja helpottaa aina talvella.


Tuloslista uusimmasta Prick-kokeesta, jo arvo 3 tarkoittaa allergista reaktiota ja tuosta näkyy, että niitähän tuli. Ei sentään huippulukemia mitä oli ekassa kokeessa v.2005 kun leppä oli 17mm ja koivu 15mm. Prick-testi pitäisi olla suht luotettava näiden allergeenien testaamisessa.

Hoidon aloitus

Siedätyspistokset aloitettiin lokakuussa. Ensimmäisellä kerralla sain puolen tunnin välein 10, 100 ja 1000 yksikköä allergeeneja. Määrää on nyt asteittain nostettu, viimeksi maanantaina sain ensimmäisen täyden annoksen eli 100 000 yksikköä. Pistospäivinä pitää välttää kaikenlaista rasitusta, ei saa treenata eikä saunoa. Oman kokemukseni mukaan pitää ottaa monta päivää lunkisti, jos tulee pahoja oireita esim. lihassärkyä pistoskohtaan tai hengitystieoireita.

Hoito ei mielestäni ole mennyt ihan niin kuin strömsössä. Joka pistoksen jälkeen olen oireillut enemmän tai vähemmän. Pistoskohtiin on tullut isot, punoittavat "pahkat" moneksi päivää ja se kutina ja lihassärky on jotain ihan hirveää, tekisi mieli sahata kädet irti.. Monesti olen saanut flunssan heti pistoksen jälkeen tai kurkku on tullut kipeäksi ja nenä valuu. Silmiä kaihertaa ja nyt kun sain lapsilta ärhäkän silmätulehduksen ja heti siedätyspiikin perään, ei silmätulehdus parane ollenkaan.

Pistoksen jälkeen vastaanotolla pitää istua puoli tuntia ja vointia seurataan pistoksen jälkeen. Hiukan ehkä olen katkera, kun kenellekkään muulle potilaalle ei ole juurikaan reaktioita tullut, vaikka meitä monia siellä on samanaikaisesti. Ehkä tämä hoito sitten todella tulee minulle tarpeeseen.


 "Yleensä pistoksen kohdalle tulee hyttysenpiston kokoinen paukama". Öö niin vissiin, oli kyllä melkoinen megahyttynen.. Kuvasta ei näy se, että tuo punainen alue oli varmaan sentin verran kohollaan turvoksissa.

Raahaan jatkuvasti mukana astmapiippua ja adrenaliinikynää eli epipeniä, aina sairaalassakin tarkistavat, että onhan mukana ja jos ei ole, tulee pahaa silmää ja saa onneksi sieltä kynän lainaan kotimatkaa varten. Paitsi eilen ei ollut mukana, kun kesken treenin sain taas pahan astmakohtauksen. Ahdistava hengenhaukkominen sai vielä lisäpontta, kun tajusin, että niitä lääkkeitä ei ole mukana, vaikka pitäisi olla. Kipitin reippaasti pari sataa metriä kotiin (onneksi sali on kodin vieressä) ja astmapiipun ja puoliskon tuella sain rauhoitettua kohtauksen ja pelästyksen. Loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Tästä viisastuneena pidän lääkkeet mukana ja ajattelin myös kirjoittaa aina salilla mukanani kulkevaan treenivihkoon henkilötietoni ja sairaustietoni, jos saan jonkun pahan slaagin niin osaavat muutkin auttaa. Esimerkiksi pyöräilijöille yms. urheilijoille valmistetaan Road-ID-ranneketta, johon saa laitettua henkilötietonsa. Ihan kätsyä, jos joutuu onnettomuuteen, niin pelastushenkilökunta tietää heti kuka olet jne.

Pistoksia on tullut nyt alkuvaiheessa noin 7 kertaa viikon välein. Nyt väli alkaa harventua, ensin 2 viikkoa ja sitten kuukausi jne. Lopullinen ylläpito on 7-8 viikon välein kolmen vuoden ajan. Elän siis hankalinta siedätyksen aikaa, kun pistosväli on tiheä ja annoskoko suuri, sekä hoito aluillaan eli keho hylkii allergeeneja edelleen voimakkaasti.

Siedätyshoito on tutkimusten mukaan tehokasta ja tuo avun jo ensimmäiselle siitepölykesälle. Oireet pysyvät hoidon lopettamisen jälkeen kurissa yleensä 7-10 vuotta. Jospa sitä terveellisiä elämäntapoja noudattamalla ne pysyisivät sitten lopullisesti poissa. Länsimaisten ihmisten vitsauksia nämä allergiat ja astmat ovat.

Toivottavasti saan oikeasti tästä kaipaamani hyödyn, en tunne ketään toista yhtä pahaa siitepölyallergikkoa ja urheilun kannalta se olisi ensiarvoisen tärkeää, että pääsen eroon näistä oireista.

Jatko-osia kirjoitan, kun homma etenee.

Lisätietoa ja linkkejä:
http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/siitepolyallergia/
http://www.terveurheilija.fi/koulutukset/iltaseminaarienmateriaalit/getfile.php?file=260
http://www.siitepoly.fi/ 
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00485

Kohtalotovereita:
Minna Nummela
Karin Storbacka

torstai 11. joulukuuta 2014

Kaamoksen karkoitus

Paradoksaalista kyllä, mutta perinteinen ensilumien leiri-/ lomaviikko toimi erinomaisesti kaamoksen karkoittajana. Lapissa eletään pimeyden vuodenaikaa, mutta silti siellä oli ihanan valoisaa ja jotenkin erilaista verrattuna tähän etelän kurakakkakeliin. Lapsilta itku pääsi kotimatkalla, kun mustassa kaatosateessa ajelimme viime sunnuntaina takaisin kotiin reissusta. Täytyy myöntää, että lähellä oli itselläkin.

Onneksi edes pieni jouluhössötys on vähän parantanut fiilistä. Ja toisaalta viimetalven katastrofi-kelien jälkeen odotukset lumentuloa kohtaan eivät ole kovin korkealla. Ehkä huvittavinta oli se, että tiistaina kun yritin mennä tekemään pitkästä aikaa ergotreeniä, oli koko alueelta sähköt pois. Kelit haittaavat usein kesäsoutua, mutta että näinkin voi käydä! Painelin sitten mustaan metsään juoksulenkille, jossa ei meinannut otsalampullakaan nähdä mitään.


 Ihana Ylläs-tunturi.

 Lällälää, me ollaankin täällä aidan ulkopuolella! Kaksi poroa ihmettelemässä aitauksessa olevia lajitovereitaan. Toisaalta itse ehkä olisin kuitenkin aitausporo, makuukoppi pehmeillä oljilla ja jatkuva ruokatarjoilu puoltavat valintaa.

 Perussapuskaa: Kanawokki ja kaali-ananas-salaattia. Reissuruoka oli simppeliä, terveellistä, täyttävää ja tietenkin herkullista. Ruokalistalta löytyi mm. muussilaatikko, riisipuuro, makaroonilaatikko, kalakeitto, poronkäristys ja Karjalan paisti (itsenäisyyspäivänä). 


 Superhiihtäjä, kovempi frekvenssi kuin Johaugilla ja hiukan innoissaan hiihdosta.

 Kotieläinpihalla paljastui elämäntarkoitus. Syödä ja nukkua (ja kasvattaa mahdollisimman muhkea talviturkki).

 Mikropossu Putte oli niitä harvoja kotieläinpihan eläimiä, jotka harrastavat myös liikuntaa havaintojeni mukaan. Putte painoi pitkin pihaa kauheaa kyytiä töpöjaloilla ja oli siksi erittäin hankala kuvattava. Kaverinsa Pottu oli löytänyt lantalasta jotakin syötäväksi kelpaavaa ja olikin puolet paksumpi. 


 Tässä kotieläinpihan  toinen himoliikkuja. Rääkkäsi juoksupyöräänsä all-the-time. Tämä otus oli vissiin siperian maaorava.

  Suloisimmat eläimet ikinä. Iso läjä pupunpoikasia :) Ihan tuli ikävä omaan pupuani ranskanjättiluppakorva Antonia. Anton oli hiukan omalaatuinen kaniini, joka asui tallissamme kun olin lukiolainen ja omistin heppoja. Anton joutui sittemmmin ketun tai supikoiran päivälliseksi :/


 Onneksi heti alkureissusta tuli lisää lunta ja perusreitti tunturin ympärikin saatiin avattua. Latu ei ollut heti ihan priima, mutta maisemat kompensoivat.


 Voi äitikulta, oletko sinä väsynyt? Minä voin vähän tästä hieroa..


Jihaa, ratsastan sittenkin rodeoo! Yllättävän paljon sattui 12kg:n painoinen ipana pomppimassa kipeiden selkälihasten päällä.
 

Itsenäisyyspäivän perinneruoka: Karjalan paisti perunamuussilla. Salaattina Waldorfinsalaattia (älkää kysykö miksi tästä jenkkisalaatista on tullut meille perinnesalaatti..). Toisaalta raaka-aineet ovat melko suomalaisia & talvisia.
 

En kestä näitä värejä, kuvissa vielä näyttävät latteammilta kuin oikeasti. On ollut todellinen kriisi palata tänne ankeaan harmauteen, ihan kuolleeseen luontoon. Olenkin jatkuvasti sisällä ollessani verhot kiinni ja poltan kynttilöitä, tulee jotenkin parempi fiilis. Poissa silmistä, poissa mielestä jne.


Auringon nousut ja laskut kestivät tuntitolkulla. Ei haittaa päivän pituus (noin 3,5-4h), kun valosirkus on näin kaunis. Myös pimeässä loistavat tähdet ja keltaisena möllöttävä täysikuu olivat jotain käsittämättömän hienoa. Tänä vuonna nämä luonnonvärit olivat poikkeuksellisen kauniita, voisiko johtua kenties leudommasta ilmasta? Maksimipakkanen taisi olla noin kahdeksan astetta. Villapöksyjä ei siis tarvittu..
 

Pari vuotta kun treenaat, pysyt äidin lenkkivauhdissa. Sitten kun treenaat vielä lisää pari vuotta, äiti ei pysy sinun lenkkivauhdissa. Sitten voit alkaa treenaamaan isin kanssa. 
 

Poronkäristystä, perunamuussia ja puolukkasurvosta. Ruokavalinnat toistavat joka vuosi itseään. Tykkään perinteistä ja joulumenunkin kopioin suorana viime vuodesta.
 

Terveysruokaa: leipäjuustoa kermassa paistettuna lakkahillolla. Mutta ah niin hyvää :) Itsenäisyyspäivän jälkiruoka.


 Viimeisen lenkin auringonlasku. Keskivauhdit kyllä putosivat, kun ihailimme vain maisemia ja napsimme kuvia.

Sitten perinteinen tunti-kilometri-faktataulukko: Lapin reissun treenit: VKO (48)-49

lauantai- matkustus ja saunalenkki juosten 2,6km 20min avg 121
sunnuntai- aamu: perinteisellä 16,6km 1h45min avg 118 ilta: perinteisellä 13,9km 1h30min avg 105
maanantai- aamu: perinteisellä 14,6km 1h35min avg 106 ilta: perinteisellä 15,5km 1h30min avg 131
tiistai- aamu: juoksulenkki 7,7km 60min avg 126 lumipöpperössä (kevyt päivä/ hiihtämätön päivä ja luntakin satoi 10cm..) ilta: uinti kylpylässä 20min/500m
keskiviikko- aamu: hiihtolenkki perinteisellä 14,9km 1h50min avg 108 ilta: hiihtolenkki vapaalla 14,6km 1h25min avg 134 (umpihanki, lunta alkoi sataa uudelleen)
torstai- pitkä lenkki tunturin ympäri 33,8km 3h55min avg 114 iltalenkki vanhimman muksun kanssa 8,9km 1h5min avg 104
perjantai: aamu: vaparin lenkki 15km 1h25min avg 109 ilta: vaparin lenkki 21km 1h35km avg 137
lauantai: pitkä lenkki perinteistä 33,9km 3h35min avg 108
sunnuntai: matkustus/ lepo

yhteensä 202,6km hiihtoa 10,4km juoksua ja 23h treeniä (19h5min viikolle 49 ja 10h viikolle 48)

Treeniä tuli tosi paljon, alunperin suunnittelin vähän vähemmän, noin 17h. Iso yllätys oli se, että pystyin hiihtämään aikaisemmista vuosista poiketen tosi matalalilla sykkeillä. Peruskunto on siis parantunut valtavasti. Suurimman osan noista matalan sykkeen lenkeistä hiihtelin kamuni kanssa, jolla on salamatkustaja mahassa. Vauhti pysyi siis luonnostaan hyvin hallinnassa ja oli mukavaa kun oli juttukaveri :)

Päivän toisen treenin hiihdin yleensä "omaa vauhtia" eli vähän reippaammin. Kaksi PK+ treeniä ja yksi AeK/VK-treeni mahtui mukaan. Fiilis oli tosi hyvä, ainoastaan torstain pitkän lenkin jälkeen väsytti kauheasti, mutta iltalenkki hyperaktiivisen muksun kanssa piristi ja toi hyvän fiiliksen takaisin. Tyyppi on kehittynyt valtavasti, hiihti ihan täysiä koko ajan, otti kauheita spurtteja ja puhui kuin papupata koko lenkin ajan. Keskisykkeeni oli yli 100, niin laskin treeniksi.

Meininki jatkuu jouluvalmisteluilla, (luomukinkku on jo pakastimessa), sunnuntaina pitäisi tehdä laatikoita ja käydä kirkossa laulamassa joululauluja. Lauantaina pitäisi vetää 5k-ergotesti. Testi on aiheuttanut pientä paniikkia viimeisten viikkojen aikana ja tässä ihan viime hetkilläkin.

Maanantain koivupiikki (siedätyshoito) teki taas liudan ärsyttäviä oireita. Kurkku on kipeä ja nenä ihan tukossa. Lapsilta saatu ärhäkkä silmätulehdus ei meinaa parantua, sillä silmiä kaihertaa tulehduksen lisäksi allergiaoireet.. Yleensä nämä pistosoireet helpottavat muutamassa päivässä ja luotan, että lauantaina olen tikissä ja uusi ennätys syntyy.


Hyvää joulunodotusta! :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Testing testing..

Ei mitään uutta auringon alla. Siinä tiivistetysti marraskuun ensimmäisen päivän kynnystestin tulokset. 

Päällimmäinen fiilis testistä oli kuvankaltainen:





Eli kropan hapenkuljettajat ottavat isoa lepoa kuopissaan ja mitään ei tapahdu, vaikka kuinka yrität puskea. Tämä on urheilijoille enemmän kuin tyypillistä kovan kilpailukauden ja sitä seuranneen siirtymäkauden jälkeen. Ominaisuudet eivät toki häviä mihinkään, mutta happi ei vain sitoudu kuljetettavaksi lihaksille, siinähän sitten puhaltelet. Muutama viikko säntillisesti tehtyä aerobista treeniä ja tilanne on onneksi nyt reilun kuukauden jälkeen täysin toinen.

Aerobinen kynnys (aeK) oli samaa luokkaa mitä se on ollut ennenkin, syke noin 140 tuntumassa ja vauhti ennätyshuono 2.29. Anaerobinen kynnys (anK) oli himpun parempi kuin aeK, mutta syke jäi alle 170 ja vauhtikin oli melko surkea 2.09. Maksimi oli paras, vaikka sekin jäi esim. 2k-splitistä pari sekuntia, vauhti oli siis 1.56.

Hapokasta ja raskastahan tuo testin tekeminen oli, loppusyke 185 ja hapot 15,6. Olin ihan superiloinen, että syke nousi ja hengitys pelasi kaikkien kesän allergiavaikeuksien jälkeen. Tällä hetkellä treeni pysyy puhtaasti PK:lla jopa 2.23-vauhdilla (tunnin treenissä), keskisykkeen ollessa tällöin alle 130 eli eteenpäin mennään täysi höyry päällä. Eilen kyselin Lailalta jo 5k testistä ja illalla nukkumaan mennessä puoliskolta, että saako sitä alkaa jo jännittämään.



Mitä tästä testistä voi siis päätellä?

- Happi ei tarttunut yhtään, PK-vauhtia ei voi asettaa testin mukaan, sillä aerobisuus ja kunto paranevat koko ajan (toisin sanoen, jos vedän PK:t 2.29-vauhtia, kehitys tyssää aika lyhyeen, kun rasitus on "liian kevyt"). Sykekään rajana ei ole 100% luotettava, sillä testissä syke nousee jännityksestä, jolloin syke on suhteessa happoihin korkeampi, kuin normitilanteessa (tästä seuraa se, että on vaarana treenata liian kovaa). Hengästyminen on aika hyvä yksinkertainen mittari, jota käytän arkitreenissä. Ja kynnys on jossakin 130-140 välillä, joten se riittää minulle. Happojen mittaus olisi tietysti varma tapa kontrolloida tehoa ihan perustreeneissäkin, mutta mittaria minulla ei ole käytettävissä.

- Aerobinen treeni ja kuntopohja ovat fokus numero yksi, jota tässä vaiheessa kautta kehitetään. Hyviä tuloksia olen saanut aikaan yhdistämällä reipashenkistä ergotreeniä (max. 60min) ja vaunulenkki-hilluntillua 1-2h useamman kertaa viikossa. Vaunulenkkeilyn suhteen olen ryhdistäytynyt jopa niin, että puoliskokin huomautti, että oletko kopsauttanut pääsi johonkin, kun noin kiltisti treenaat kaksi kertaa päivässä monta kertaa viikossa.


Vaunulenkkeilyä on helpottanut huomattavasti myös se, että maailman mukavuudenhaluisimmasta lapsesta on kuoriutunut niin innokas pyöräilijä, että äiti joutuu toppuuttelemaan reittivalintojen suhteen (ehdottelee yli 30km lenkkejä Kangasalan näkötorneja katselemaan..). Erityisen huomattava piirre on, että tämä ikiliikkuja ei väsy eikä valita ollenkaan. Aika spesiaali viisivuotias!

- Urheilu on tasapainoilua miljoonan eri palasen loksahdellessa paikoilleen (ja pois). Kehittyminen vaatii harjoittelua äärirajoilla, joka taas vaatii vastaavasti palautumista. Aikaisemmin olen viihtynyt PK-treenissäkin etupäässä vain mukavuusalueella eli sitä superhidasta lönköttelyä, jota jaksaa koko päivän ja voi pulista kavereiden kanssa siinä samalla. Myöskään palautumista ei ole tarvinnut huomioida niin paljoa, kun rasitus on ollut tasaista ja melko kevyttä. Toki nyt jo ohi oleva vauva-arki olisi asettanut omat rajoituksensa, jos samanlaista systeemiä olisin tehnyt jo vaikkapa vuosi sitten.

 Nyt panostus on koko alueen varioimisessa ja etenkin soutaen on uskallettava tehdä treeniä heti kynnyksen tuntumassa. Myös testaajan palautteessa oli mainittu monipuolinen PK-treeni alle 140 sykkeellä tärkeimmäksi kehittämisen kohteeksi nyt syksyllä/ alkutalvesta. Treeniviikkoja jaksotetaan koviin ja kevyisiin, tosin siedätyshoidon aiheuttamasta vastustuskyvyn alenemisesta johtuen pikkuflunssat  ovat hieman sotkeneet tätä rytmitystä.

Soudussa on huomioitava myös tekniikka-puoli. Hyvä tekninen soutu vaatii hyvää kuntoa. Edelleen joudun tekemään pieniä kompromisseja terävän potkun ja liiallisen sykkeen nousun välisen epäsuhdan vuoksi.

- Kaikista tärkein mittari on tunne & fiilis. No miksi sitten käyttää sykemittaria ollenkaan? Siksi, että joskus laiskottaa ilman oikeaa syytä ja joskus innostuttaa niin kovasti, että ei huomaa olevansa väsynyt, mittari auttaa havainnoimaan fiiliksiä. Pääkoppa on ihmisen hankalimmin analysoitavissa oleva elin, ehdottomasti.

 Olen sattumalta kehittänyt ihan yksinkertaisen kikan analysoida kropan päivän tilaa. Kun käynnistän mittarin pihassa tai ergon päällä salilla, jos syke on 70-80 on normipäivä. Jos syke on alle 70, kulkee yleensä erityisen hyvin ja jos yli 80 kulkee vähän normaalia huonommin, jos syke on yli 90 voi siirtää treenin moodiin supersuperkevyt. Tämä mittausmenetelmä edellyttää tosin sitä, että lampsii treeniin aina samanlailla kävellen, eikä rasita itseään jo juoksemalla salille. Ja joskus verenpaine nousee vaunulenkille lähtiessä, jos lasten pukeminen ei ota sujuakseen.

Kynnystestin yhteydessä tehtiin myös Inbody-kehonkoostumus analyysi. Nämä bioimpedanssi-mittaukset eivät ole ihan 100% luotettavia, mutta Inbody on sieltä parhaimmasta päästä. Rasvaprosentti oli huikeat 16,4. Tähän olin tosi tyytyväinen, sillä en ole luonnostaan mikään kovin vähärasvainen, vaikka hoikka kisapainossa olenkin. Ruumiinrakenne on enemmänkin sellainen "laihaläski". Racing Weght-kirjan mukaan naissoutajalle sopiva rasvaprosentti on 12-16% eli pääsen melkein jo tähän kansainvälisen tason haarukkaan.

Niin kauan kun sikspäkki ei näy ja jenkkakahvat näkyy, on tuskin vaaraa, että rasvaprosenttini on liian matalalla. Muutama kilo painoa on nyt syksyllä tullut kesästä eli hiukan yli kuudenkympin huidellaan. Jaksaa paremmin treenata ja todennäköisyys pysyä terveenä kasvaa. Sain muuten testissä pituuttakin lisää sentin eli olen oikeasti 174cm :D

Asiakkaille lasken aina laskennallisesti sopivan kehonkoostumuksen, jos näitä mittaustietoja on käytettävissä. Ehkä voisin laskea itselleni myös. Simppelisti muutama kilo rasvaa pois ja lihasta tilalle.


Maailman ihanimmat lenkkikamut :) Tänään lähdemme tsekkaamaan aamulenkillä, joko Kaukajärvi on jäässä..



keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Valmentautumisasiaa ja leirielämää

Uuden kauden treenit ovat lähteneet käyntiin ihan mukavasti. Kuviot ovat muuttuneet aika lailla viime kaudesta. Suurin syy muutoksiin on halu panostaa nyt vain ja ainoastaan soutuun. Talviohjelmassa on Jämi42-hiihto (triplan viimeinen osakilpailu, joka peruttiin viime talvena) ja sen lisäksi vain soutua, soutua ja soutua.

Syyskuun loppupuolella rohkaisin mieleni ja pyysin valmentautumisavukseni suomalaista ex-huippusoutajaa, kevyen yksikön maailman mestaria ja moninkertaista arvokisakävijää Laila Finska-Linnaa. Valmentajan hankkiminen oli minulle tosi suuri asia, jota pohdin pitkään. Olen vähän omantienkulkija- tyyppiä ja en halua sitoutua mihinkään kovin tiukkapipoiseen systeemiin.

 Ensimmäinen yhteinen valmennussessio (kuvat: Laila). Ergotekniikkaan ajettiin muutoksia mm. lantion taittamiseen/ selän asentoon ja potkun terävyyteen. Parempaan suuntaan ollaan jo menossa ja mm. selän asento verratuna ylläoleviin kuviin on oman arvioni mukaan parantunut jo huimasti.

Lailan kanssa yhteistyö on pyörähtänyt käyntiin tosi hyvin ja olen monta kertaa ehtinyt funtsia, että tein erinomaisen päätöksen. Laila on luonut vuosisuunnitelman rungon ja viikko-ohjelmarungot ja minä saan sitten soveltaa ohjelmaa käytännössä joskus hieman haasteelliseenkin arkeeni. Muutamissa epävarmoissa jutuissa olen vain kilauttanut valmentajalle ja saanut rohkaisua päätöksilleni.

Kisakallion leirille osallistumisesta olin päättänyt jo kesällä. Vaikka leiri kulkee katsastusleirin nimellä, oli siellä aika paljon aktiiviporukkaa, joka ei todennäköisesti tule kuulumaan loppuvuodesta muodostettavaan maajoukkueeseen. Oli supersiistiä nähdä kavereita ja tuttuja, saada hyviä vinkkejä treenaamiseen niin käytännön treenien kuin luentojenkin muodossa.

Lauantaina minulle tehtiin aamupäivällä kynnystesti, joka meni aika lailla kuvitelmieni mukaisesti. En ole kovin kovassa kunnossa juuri nyt ja isot muutokset soututekniikassa eivät vielä oikein pelaa fysiikan kanssa yhteen. Toisin sanoen kun potkin reippaasti jaloilla (mitä en ole aikaisemmin tehnyt) ja soudan rytmillisesti melko hyvin (tiukka veto ja rauhallinen palautus), syke nousee helposti korkealle. Testin viralliset tulokset tulevat vasta myöhemmin. Positiivisena seikkana mainittakoon, että rasvaprosentti oli Inbody-laitteella mitattuna 16,1. Ihan jees tulos suoraan siirtymäkaudelta testiin pöllähtäneelle laiha-läski-tyyppisen kropan omistavalle äiti-mamu-urheilijalle. Perusruokavalio on siis kunnossa eikä oma lehmä ojassa.

Luennoilla puhuttiin mm. soututekniikasta sekä tiimityöskentelystä, josta oli kertomassa purjehduksen olympiamitalisti Silja Lehtinen. Lisäksi teimme porukalla yhteiset toiminnan pelisäännöt ja kävimme läpi urheilijan kuormituksen seurantaa.

 Hyviä pointteja! Ehkä tärkein oppimani juttu, mikä jäi näin ei-niin-tiimityöskentelijä-yksikkösoutajalle mieleen oli se, että urheilemisen ja treenaamisen tulisi olla hauskaa. Mitä järkeä tehdä ja panostaa valtavasti, jos homma on ihan hampaat irvessä läpi harmaan kiven taistelua hetkestä toiseen?

 Ortostaattista sykettä pitäisi alkaa mittaamaan, mutta olen huomannut pari ihan käytännön ongelmaa tässä hommassa: 
A. En koskaan muista ottaa sykemittaria yöpöydälle valmiiksi 
B. Vauva ei suostu odottelemaan, kun on aamukiljahduksensa kiljahtanut "odota kiltisti, äiti ensin hetken mittaa sykettä" vaan pinniksestä on päästävä pois heti tai kiipeää itse ja tulee pää edellä alas.. 
Arjen haasteita siis riittää näinkin yksinkertaisessa toimituksessa :D

Treeneissä ekana iltana pelasimme sählyä ja jättipalloa. Sähly oli ihan hauskaa, vaikka olin todella huono. Jättipallo oli pelottavaa, sain vain muutaman kosketuksen palloon ja nahkat lähti kyynärpäästä sekä meinasin olla selälläni kun pallo tuli kovaa päin. Ei ollut ihan kevyennaisten leipälaji.

Lauantai-aamun treeneissä olin vain statistina eli katselin, kun muut vetivät ergoa, tekivät kuntopiiriä ja loikkatreeniä. Testin vuoksi en siis itse valitettavasti päässyt mukaan. Aamupäivällä tein testin ja illalla oli vapaamuotoista treeniä. Kävimme Auran kanssa vähän juoksemassa ja venyttelimme huolellisesti. Happi teki hyvää, kun olimme olleet koko päivä sisällä. Illalla kävimme myös porukalla juoruamassa saunomassa, mikä oli mukavaa. 


Sunnuntai-aamu käynnistettiin tunnin ergotreenillä, jossa sain valmentajalta tekniikkavinkkejä perusPK-soudun lomassa. Tämän jälkeen teimme 45min keskivartalojumppaa, joka oli suunniteltu erityisesti soutajalle. Tykkään ihan hirveästi, että liiton valmentajat Ilona ja Jamppa painottavat keskivartalon ja lantion alueen lihaskuntoa ja -huoltoa. Huomaa, että valmentamisessa on selkeästi otettu linjaus, että soutajille tyypilliset selkävammat yms. ongelmat pyritään torpedoimaan jo ennen niiden syntyä.

Erilliset jumpat, lihaskunto ja hyvän soutuasennon/ tekniikan ylläpitäminen ovat kaikessa tekemisessä tärkeä kulmakivi. Koska vesillä soudussa tekniikka näyttelee niin suurta osaa, on tärkeää myös vaalia hyvää teknistä soutamista talven ergokauden ajan. Myös maajoukkueen valintakriteereitä käsitelleellä luennolla korostettiin, että hyvät ergotulokset (joita voi tehdä periaatteessa kuka tahansa) eivät ole pääsylippu maajoukkueeseen, jos tekninen puoli ei ole kunnossa ja myös vene kulje riittävän kovaa.

Koska leiri samalla oli katsastusleiri maajoukkueeseen, leirillä käsiteltiin luonnollisesti myös joukkueen valintaa ja tulevan vuoden ulkomaanleirien ja kansainvälisten kisojen suunnitelmia. Omalla kohdallani maajoukkueeseen pääsy olisi rehellisesti sanoen pienoinen yllätys. Yritys on kuitenkin nyt kova ja tekeminen sen mukaista.

 Pääkilpailuni ensi kaudella ovat tämänhetkisen suunnitelman mukaan SM-kilpailut kevyessä yksikössä ja PM-kilpailut Norjassa avoimessa yksikössä, sillä kevyet luokat eivät kuulu PM-kisaohjelmaan. Yksi iso tavoite ensi kesälle olisi saada soudettua hyvään keliin hyvä aika. Hyviä kelejä vaan on harvoin tarjolla ja viime kesänä soutu ei kulkenut halutusti oikein missään kisoissa. Tästä tosiseikasta voimmekin päätellä, että todennäköinen onnistuminen ensi kesänä alkaa olla jo 100% luokkaa ;)

 Siitä sitten vain ruksimaan kisoja!

Nyt olisi mukavaa päästä maanpinnalle näistä korkealentoisista suunnitelmista. On viime aikoina ollut hiukan hankalaa hillitä itseänsä treeneissä, kun on niin innoissaan kaikesta. Tämän tyyppiset positiiviset ongelmat ovat kyllä ihan jees, kun pahin rospuutto alkaa olla käsillä ja siitä huolimatta vaan mennä porskutellaan innoissaan :)


maanantai 20. lokakuuta 2014

Kausi 2013-2014 paketissa

Mennyt kausi on paketissa, sinetöity ja uudet treenit aloitettu hyvillä fiiliksillä. Kauteen mahtui monenlaista tapahtumaa ja tunnetta. Päällimmäinen fiilis on, että nälkä kasvaa syödessä.


Viimeiseen vuoteen tai oikeastaan puoleentoista on mahtunut melkoinen määrä erilaisia asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Huikean hienoa on se, että olen voinut olla lasten kanssa kotona, hoitaa heitä ja nähdä heidän kasvun ja kehityksen pienimmätkin hetket. Tämä kotiäitiys mahdollistaa myös sen, että voin hyvällä omalla tunnolla treenata lähestulkoon mielinmäärin. Kun olen päivittäin monta tuntia lasten kanssa, niin ei tule huono omatunto, kun illalla lähden treenaamaan ja vietän hetken omaa aikaa. Jos olisi päivät töissä, niin tuskin viettäisin iltoja treenaamassa samaan malliin. Tilanne tulee tietenkin jossain vaiheessa muuttumaan, mutta ainakin nyt alkanut kausi kuluu pääosin edelleen kotiäitinä.

Ennen kolmannen lapsen syntymää urheilemista varjostivat monet hankalat vammat ja niistä aiheutunut heikko motivaatio. Raskauden aikana rasitusvammat parantuivat melko hyvin ja olen saanut 1,5 vuotta treenailla melko terveenä vammojen suhteen. Kulunut vuosi oli kuitenkin haastava allergian aiheuttaessa ongelmia ja kesän kisat menivätkin osittain plörinäksi hengitystieongelmien vaivatessa.

Kaikkien aikojen kovin siitepölyvuosi v. 2012 laukaisi minulle astman kaltaiset oireet monen hyvän vuoden jälkeen. Viime vuonna (2013) kevät oli paljon helpompi, enkä kilpaillut ollenkaan ennen loppukesää. Tänä vuonna siitepölymäärät olivat taas ennätyskorkealla ja ongelmat sen mukaisia. Nyt olen kuitenkin päättänyt raivata tämän ongelman tieltäni ja minulle aloitetaan tänään siedätyshoito, jonka pitäisi poistaa allergiat lopulta kokonaan. Toivottavasti homma onnistuu! :)


Vaikka allergia pilasikin kisakauden, niin olen silti tyytyväinen kunnon kehitykseen. Puolentoista vuoden aikana kunto on noussut valtavasti, treenaaminen tuntuu helpolta ja tästä on hyvä perusta lähteä jatkamaan eteenpäin. Plussaa on myös se, että paino on palautunut kevyensoutajan lukemiin, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää kolmen lapsen äidille, joka on jokaisessa raskaudessa kerännyt 20kg+ massaa.

 Painonhallinnan eteen en ole kyllä joutunut kauheasti ponnistelemaan. Perusterveellinen sapuska, melko stressitön elämänrytmi ja riittävä määrä niin treeniä kuin hyötyliikuntaakin tekevät ihmeitä. Ja säännöllisyys sekä pitkäjänteisyys kaikissa edellä mainituissa asioissa. Oikotietä onneen ei ole.

Muutamia pointseja viime kaudesta 13-14:
 
- Treeniä 450h (ka. 8h40min/vko)
- Soutua 635km ja ergoa 486km
- Hiihtoa 487km huonosta talvesta huolimatta
- Juoksua 299km juoksijanpolvesta huolimatta (ja en juossut syksykaudella ollenkaan, kun painoa oli vielä paljon)
- pyöräilyä noin 2000km
- Treenilajit: soutu, pyöräily, ergo, hiihto, juoksu, puntti, suunnistus, vaunulenkkeily, sauvakävely, polkukävely, kuntopiiri, kahvakuula, sauvarinne, rullahiihto (tasatyöntö) ja vesijuoksu
- Hävitettyä laardia noin 25kg
- 1x SM-kulta (W4x), 1x SM-hopea (LW1x Sprintti) ja 1x SM-pronssi (LW1x), useita kansallisen regatan sijoituksia, kesän paras aika yksiköllä 8.21 ja kaksikolla Auran kanssa 7.40
- Ergoennätykset uusiksi 2000m 7.38,1 ja 5000m 20.14
- Puolimaraton enkka juosten (maastossa) 1.47,17
- Jämin pyöräilyssä melkein 45min parannusta edelliseen vuoteen

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin! :)

lauantai 11. lokakuuta 2014

Uskokaa tai älkää..

Minulla on muutakin elämää kuin urheilu! No ei vaan, ei paljoa, mutta on kuitenkin. Raskaan kisakauden ja yli vuoden kestäneen yhtäjaksoisen tehokkaan harjoitusputken jälkeen siirtymäkausi on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Lepo, rento liikunnan harrastaminen fiiliksen mukaan ja kaikenlainen spontaani tekeminen on ollut viime viikkojen teemana. 

Siirtymäkausi päättyy tämän viikon jälkeen ja viimeistä viikkoa juhlistin viisaudenhampaiden poistoleikkauksella. Ei siis mitään varsinaista loman loppuhuipentumaa, mutta toisaalta odotan ihan hirveästi uuden kauden treenejä. Treeniohjelma muuttuu aikalailla ja fokus tulee olemaan täysin soudussa. Kuviot muuttuvat astetta tavoitteelliseempaan suuntaan ja olen ihan innoissani :)

 Sukkia ja tumppuja valmistuu sarjatyönä. Kunnianhimoisena tavoitteena talvelle olisi neuloa myös villatakki itselleni ja Mansulle sekä kalastusneuleet meille kaikille, kunhan saisi aikaiseksi tilata lankoja..

 Sieni-marjareissuun :) Tuo perintö-retro-huivi ei kyllä paljoa hirvikärpäsiä pidellyt, mutta nyt hankin Haglöfsin Gram goretex-takin, jossa on niin tiivis huppu, että moiset ötökät ehkä tajuavat pysyä poissa..

 Yhden reissun saalis, 5l ämpärillinen karvarouskuja ja lampaankääpiä puolessa tunnissa. Lapset olivat mukana ja täytyy myöntää, että pienin 1,5v. ei ole vielä ihan sienestys-iässä. Jokaiseen risuun ja kiveen kompastutaan ja sitten hermostutaan. Viisivuotias sen sijaan menee jo oikein mukavasti metsässä.

 Rapujuhlat ihanien ystävien kanssa & siskokset :)
Vatsa oli monta päivää kipeä sienikeitosta nauramisesta.

 Lasten pienten vaatteiden setvimistä, talvi & kesävaatteita, ulkovaatteita, pieniä ja isoja vaatteita, kirppikselle, UFFille, roskiin, kaverille.. Hirveä homma, mutta nyt ovat järjestyksessä, jotta ne voi taas sotkea, kun etsii jotakin.

 Vaihdoin surkeasti menestyneet (itsekasvattamani..) kesäkukkani krysanteemeihin ja etupihalle hommasin lisäksi aina niin kauniita kellokanervia. Kukkasista tulee hyvälle mielelle, joskus ostan itse ja joskus saan puoliskolta :)

 Risto Räppääjä ja Liukas Lennart, leffailtaa pikkuväen kanssa. Luomupopparit hävisivät alta aikayksikön. Itse tehtynä herkkuna terveellisemmästä päästä ja suolan määrää helppo säädellä eli itselle reilusti ja lapsille hyvin niukasti.

 Puolukkametsässä, saalis 5,5l marjoja, saman verran varpuja ja roskaa (parissa tunnissa) ja eväät kannonnokassa. Koskakohan opin nopeaksi poimijaksi, joka ei kerää mukaansa puolta metsää?

Vaunulenkkeily-kausi aloitettu, oiva tapa tehdä määrää ja aamutreeniä pari kertaa viikossa. Pikkuneiti viihtyy erinomaisesti ja nukahtaa aina jossain vaiheessa reissua.


Marjapuskien perkausta maalla. Olen perannut suurimman osan mummolan mustaherukkapensaista (niitä on paljon), kaikki kuivat ja poikittain kasvavat oksat pois, niin on helpompi kerätä marjoja ensi kesänä. Näissä pihahommissa viihtyisin tuntitolkulla :)
 Syksyn suppis-saldo. Vähän nihkeää on kun ei tiedä paikkoja. Metsästys jatkukoon..

Sunnuntai-retki Seitsemiseen, nokipannukahvit, kalastusta lammella, luontopolkua, luontokeskuksen tsekkaus, sienestystä, pikkuisen laavupäikkärit makuupussissa (äiti ja isot lapset sammuivat vasta autoon kotimatkalla)..

 Sitten joskus, kun aktiivinen urheilu loppuu, voi eräretkeily yms. hyötyliikunta alkaa aktiivisemmin. Olemme puoliskon kanssa sopineet, että kierrämme kaikki kiertämisen arvoiset paikat Suomessa ja kyllähän esimerkiksi Norja vaellus- ja kalastuskohteena houkuttaa myös.

 Ai vitsi mä heräsin just! Ihan puhki pikkuneiti kaikesta touhuamisesta :)


Pimeä tulee jo tosi nopeasti, treenin jälkeen hakemassa airoja laiturilta ja ihan sysimustaa.

 On se kaunis, kun ihan itse tuunasin. Tänä syksynä jatkan soutua vesillä niin pitkälle, kun kelit sallivat ja uskallan kylmässä vedessä soudella. Pitkiä lenkkejä odotellessa :)


Ulkoilua pikkuisten kanssa. Joka päivä yritän tehdä jotakin happihyppelyä, vaikka täytyy tunnustaa, että en todellakaan ole mamma, joka istuu hiekkalaatikon laidalla ja ihailee haltioituneena pienokaisensa leikkejä. Mielummin puuhaan jotain pihahommaa yms. ja vahdin muksuja siinä sivusilmällä. Jostakin tutkimuksesta luin onneksi, että aikuiset eivät saisi liikaa ohjata lasten leikkejä, jotta mielikuvitus ja ongelmanratkaisukyky kehittyy. Omatunnonpistokseni lieventyi heti..

 Haravointiurakkaa riittää muutaman neliön verran. Maalla olisi sitten enemmän.

Auts, vaikeaa olla paikoillaan, eihän haravointia lasketa fyysisesti raskaaksi hommaksi? Jos ihan vähän vaan.. Onneksi maanantaina pääsee taas treeneihin käsiksi, toivottavasti ei tule mitään takapakkeja. Nyt ainakin toipuminen sujuu hyvin ja pärjään jo ilman särkylääkettä, kun on muutama päivä leikkauksesta mennyt.

Ihanaa ja iloista syksyä ja hyviä uuden kauden treenejä toivotellen! :)