perjantai 14. helmikuuta 2014

Ihanaa ystävänpäivää!

Täällä vietetään ystävänpäivää mukavissa merkeissä. Pikkuinen on jo kohta viikon nukkunut yönsä ja on iloisella tuulella vesirokosta ja hampaiden tulosta huolimatta. Meillä on tosiaan vesirokko käynyt kaikki lapset läpi (alkaa olla jo onneksi parempaan päin) ja tarttuipa se ystäväperheenkin lapsiin, joten jouduimme perumaan viikottaiset leikkitreffit ja olympiakisastudion. Harmitti muuten vietävästi Iivon tippuminen pronssilta :/

Aamupäivällä leivoin kakun ystävänpäivän kunniaksi. Terveyskakku maistui aivan älyttömän hyvältä. Pohja sisälsi: kananmunaa, luomuruokosokeria, luomukermaa, mantelijauhoa, ruokasoodaa, reilusti luomuporkkanaraastetta, luomuvoita, ceylonkanelia, inkivääriä ja kardemummaa. Kuorrutteeseen tuli mascarpone-juustoa, appelsiinin raastettua kuorta ja puristettua appelsiinimehua, hieman tomusokeria ja vaniljasokeria. Nam! Myös itse siis söin tätä pikkuisen palan, vaikka siinä sokeria onkin.

Illalla ohjelmassa on leffaan & ravintolaan syömään meno puolisoni kanssa. En edes muista, koska ja missä olemme viimeksi olleet kahdestaan. Kiitos äiti, että tulet lapsenvahdiksi! :) 

Hyvä fiilis näin lepopäivänäkin. On tullut treenattua paljon ja kovaa viimeisen parin viikon aikana, joten tällainen rentoutumispäivä tekee hyvää :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti