keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Historian havinaa

Olen aloittanut soudun marraskuussa v.2001 ergosoudulla ja huhtikuussa v.2002 olen ollut ensimmäistä kertaa vesillä. Muistan kuinka pelkäsin kuollakseni, vaikka olimme pariaironelosella ja minulla oli pelastusliivit päällä. Talvella v.2002 osallistuin ensimmäisiin sisäsoutukisoihin ja pärjäsin ihan mukavasti. Aika oli muistaakseni 3.54 tonnilla, mikä oli aloittelevalle 15-vuotiaalle tytölle ihan hyvin. Soutuun tutustuessani tunsin heti, että oma lajini oli löytynyt. Perustekniikan oppiminen kävi helposti ja myös yksikköön uskaltauduin heti ensimmäisenä kesänä. Ensimmäinen yritys päätyi kyllä uimareissuun veneen ollessa väärä, 100kg:n miesten yksikkö oli vähän turhan kiikkerä peli.

 Aikojen alussa siskoni oli puhdasverinen juoksija. V. 2010 sain hänet pitkällisen taivuttelun jälkeen suostuteltua kaksikkoon ja hän jäi lopulta soutukoukkuun.

Ensimmäinen kesä v. 2002 meni ihan vain totutteluun, mutta poikaporukan kanssa treenasimme ahkerasti. Olin pitkään ainoa tyttö treeniryhmässämme, kunnes sain hiihdosta soutuun siirtyneen Ullan kaverikseni. Ulla innostui lajista perin pohjin ja nykyään hän on kansainvälisen tason maajoukkuesoutaja.


Alkukesästä v. 2003 osallistuin liiton juniorileirille ja törmäsin tyttöön nimeltä Aura, joka oli juuri aloittanut soudun ja oli vailla huonekaveria. Turun Uittamolla istuimme ensimmäistä kertaa kaksikkoon valmentajien määräyksestä. Tällöin tajusin huikean flow-fiiliksen kautta, kuinka upeaa soutu on, kun kaksikossa kaikki mätsää yhteen ja vene lähtee liukumaan. Pidimme muutaman oman leirin ja päätimme osallistua PM-karsintoihin Tampereen kansainvälisissä souduissa. Karsinnoissa kaikki meni nappiin ja lunastimme paikan Ruotsissa pidettyihin junioreiden PM-soutuihin. Olimme muistaakseni neljänsiä. Olin lyönyt isäni kanssa vetoa onnistumisesta ja tietenkin voitin vedon. Panoksena oli Crokerin airot, joilla soudan edelleen. 

 Espoossa Auran valmentajan kanssa tekniikan kuivaharjoittelua kesäkuussa v.2003.


Ja sitten vesille..


PM-startin alkuverryttelyyn, nätissä linjassa airot ja soutajat :)


 Esbo IF (nyk. Espoon soutajat) taktiikkapaleveri, joukossa yksi Takolainen.. :D

Seuraavana vuonna (v.2004) siirryin kilpailemaan yksikköön ja sain omien mittojen mukaan tilatun yksikön, Tuiskun. Tuisku on siis tänä vuonna 10v. ja hellän huolenpidon ansiosta edelleen kuin uusi. Keväällä kävin leirillä Tsekin Racicessa ja olin muutenkin hyvässä kunnossa. Kesältä muistiin jäin parhaiten Tanskan kisareissu junioireiden PM-kisoihin. PM-pronssi yksiköllä jäi vaivaisen 34 sadasosasekunnin päähän ja kaikki muut tytöt olivat avoimen soutajia. 


Sorö-regatta v. 2004 kuvat on tulostettu jostain kisakuvapalvelusta, josta ei saanut niitä tilattua Suomeen. 
Muisto se tämäkin on laadusta huolimatta.

Näistä junnuvuosista on nyt kulunut aikaa kymmenisen vuotta. Opiskeluiden ja perheen perustamisten yms. olemme molemmat palanneet Auran kanssa soudun pariin ja melko totisella & tavoitteellisella mielellä. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus laittaa taas kaksikko vesille, saas nähdä onko vanha tatsi tallella! :)

torstai 22. toukokuuta 2014

Tyhjää

 Tyhjä viikonloppu tuloillaan. Yleensä olen aikatauluttanut tekemiset monta viikonloppua eteenpäin, mutta nyt ei ole kertakaikkiaan mitään (vara)suunnitelmaa. Tein eilen melko raskaan päätöksen olla lähtemättä kisakauden avauskisoihin Lappeenrantaan. Viime viikonloppuna alkanut hellekausi ja sitä seurannut siitepölymäärien räjähdys ovat olleet liikaa terveydelleni. Sunnuntaina tein pitkän pyörälenkin treenikaverini supermamun kanssa ja huomasin, että ilma oli ihan silminnähtävän vihreänä pölystä. Illalla alkoi kova yskä ja maanantai-aamuna herätessäni henki ei kulkenut hetkeen ollenkaan. Ehdin jo vähän säikähtää, samoin puolisko, mutta onneksi kohtaus meni ohi itsestään.


Monta vuotta hyvin hallinnassa ollut siitepölyallergiani on aiheuttanut viimeiset kolme vuotta moninaisia vaikeuksia aina toukokuussa. Toissa vuonna siitepölyä oli enemmän kuin ikinä aikasemmin ja siitä tämä ongelmakierre lähti. Tuolloin oli jopa uutisissa, että monet ei-allergiset altistuivat ja saivat allergian aikuisiällä riesakseen lopullisesti. Kävin silloin kolme kertaa kahden viikon aikana työterveydessä urheilulääkärillä ja sain lopulta astmalääkityksen allergiakauden ajaksi. Viime vuonna sain siitepöly-ärsytyksen aiheuttaman pahan allergisen korvakäytäväntulehduksen ja tänä vuonna minulla on ollut taas oireita, joihin voisi astmalääkitys olla paikallaan.


Eilen kävin kokeilemassa soutua, josko kisoihin lähtö olisi onnistunut. Sykkeet olivat aivan sekaisin, 15-20 lyöntiä korkeammalla kuin normaalisti ja kääntöpaikalla syke ei laskenut ollenkaan alle 120:n lyönnin, mikä on todella epänormaalia (yleensä heti kun pysähdyn, syke laskee 80-90 lyönnin välille). Vedin yhden pätkän, noin 350m kisavauhtia ja jouduin pysähtymään lopulta haukkomaan henkeä. Ärsyttävää, kun muuten tuntuu hyvältä (lihaksisto, hermosto jne.) ja kovakin vauhti helpolta. Kisoihin ei siis mitään järkeä lähteä, lipsuttelin takaisin laiturille ja kiroilin itsekseni. Terveysriskit ovat suuret ja koska onnistumisen mahdollisuutta tuloksen tekemisen muodossa ei ole, en katso sitä millään tavalla järkeväksi lähteä viivalle.


Tätä se urheilijan elämä kai on. Vauvan syntymän jälkeen olen treenannut vuoden aikana enemmän kuin koskaan ennen, 470h/ huhtikuusta huhtikuuhun ja nyt kun olisi aika nauttia työntuloksista, se ilo evätään kokonaan. Puoliskoni onneksi antoi positiivia ajatuksia synkistelyyni ja vakuutti minut, että hankalasta alkukaudesta on noustu ennenkin hyviin tuloksiin loppukaudesta. Hän itse on hiihtänyt uransa parhaan SM-kisasijoituksen vaikean ylirasitustilan varjostaman alkukauden jälkeen. Fiilikset ovat siis hieman masentuneet tällä hetkellä, mutta onneksi olen jo sen verran kypsä aikuinen, että osaan ajatella järkevästi, enkä heitä hanskoja tiskiin pariksi kuukaudeksi, niin kuin nuorempi kaikki tai ei mitään-minäni teki.


Toivottavasti pääsen pian takaisin normaaliin treenirytmiin, eilen oli sen verran verenmaku suussa, että parempi antaa lepoa tulehtuneille hengitysteille. Jospa vaikka viikonlopusta lähtien viikko sisätreenejä ja kevyttä ulkoliikuntaa pahimpia koivikkoja vältellen ja tuo pahin kausi alkaa varmasti mennä ohi. Kroppa kaipaa tuuletusta ja liikuntaa. Huomaan, että olen koukuttanut itseni niin henkisesti kuin fyysisesti säännölliseen treenaamiseen. Pari lepopäivää peräkkäin, niin joka paikkaa kolottaa ja tuntuu, että pinna kiristää mitä pienimmästäkin asiasta.

Reippauden ja riippuvuuden raja on häilyvä! ;)



tiistai 13. toukokuuta 2014

Lastenruoka-asiaa

Aina välillä Aamulehteä lukiessani saan kohotettua matalan verenpaineeni ennätyslukemiin ja näin kävi taas viime viikon tiistaina lukiessani lastenruokaa käsitelleen "Purkkiruoka on luultua parempaa"- jutun Hyvä-arki-osiosta. En kertakaikkiaan jaksa olla ihmettelemättä, että jo pikkuvauva-vaiheesta lähtien elämme melkoisessa hyssyttely-yhteiskunnassa. 


 On ihan ok, että annat lapsellesi pelkkää teollisesti valmistettua mössöä tai korvikemaitoa. On ihan ok, että kun sairastut epäterveellisistä elämäntavoista johtuviin perussairauksiin (huomaa monikko), sinulle tumpataan yleisestä terveydenhuollosta koura täyteen erilaisia lääkereseptejä ja terveysongelmasi ratkaistaan mitä hienomman värisillä pillereillä. En ymmärrä kuinka suomalaisella yhteiskunnalla on varaa lääkitä ja hoitaa kaikki mahdolliset sairaudet, jotka olisivat hoidettavissa yksinkertaisilla elämäntapamuutoksilla. Räjähdysmäisesti kasvavan diabetes II:n hoitoonkin saat insuliinit käytännössä ilmaiseksi kela-korvausten muodossa, joten mitä sitä turhaan ostaa kalliita vihanneksia tai lenkkitossuja.

Olen viikon miettinyt tämän blogitekstin kirjoittamista ja edelleen olen vihainen aiheesta, vaikka olen asiaa ajan kanssa pohdiskellut. Maaliskuussa maikkari uutisoi samaan asiaan läheisesti liittyvästä aiheesta. Kuulostaa todella hurjalta, että noin suurella osalla pikkulapsista on vaikeuksia syömisen kanssa. Ihmepä tuo, jos suurin osa muksuista syö perusmössöä päivästä toiseen, sapuskan nimi vain vaihtuu. Yksi lastenkasvatusmottoni on että, jos et saa uhmaikäistä pidettyä kurissa ja nuhteessa, niin kuinka sitten teini-ikäisen kanssa? Pätee syömisiin ja kaikkeen muuhunkin. 

Meidän perheessä lapset syövät ranskalaisen lastenkasvatus-mallin mukaan eli sitä syödään, mitä on tarjolla. Kaikkea maistetaan ainakin vähän ja simsalabim kaikki "yök-yök"-ruokakin alkaa maistua hyvältä, kun maistelua tapahtuu riittävän usein. Varsinkin keskimmäinen on superennakkoluuloinen uusia ruoka-aineita kohtaan, mutta pikkuhiljaa olen havainnut kehitystä ja rohkaistumista. Vanhin lapsistamme (7v.) syö ihan mitä tahansa hänelle keksii antaakin eli menetelmä toimii.


 Tässä vedetään antaumuksella kasvis-kala-susheja (graavilohi, nori-merilevä, fenkoli, kurkku, avokado, alfalfa, luomusoijakastike) ja vieläpä puikoilla ihan sujuvasti :)

Nuorimmainen (nyt reilu 1v.) on saanut alusta asti totutella uusiin ruokiin omaan tahtiinsa sormiruokailun merkeissä. Sormiruokailu on menetelmä, jossa vauva saa syödä alusta asti itsenäisesti ja ruokia ei tehdä soseeksi. Hänelle lastattiin aluksi syöttötuolin pöydälle ja nyttemmin omalle lautaselle sapuskaa, joka on vauvan helposti syötävissä. Pehmeitä kasviksia, marjoja ja hedelmiä sopivina tikkuina/paloina/kokonaisena, suolatonta itsetehtyä leipää, pehmeää kalaa/lihaa/kanaa, perunaa/pastaa/riisiä/kvinoaa yms.

Aluksi erottelimme hänelle oman suolattoman ja maidottoman sapuskan koko perheen ruoasta ja nyt hän syö täysin samaa terveellistä ruokaa. Kaikki sapuskat uppoavat ennakkoluulottomasti pienin sormin syötynä. Vauvoille tyypillisiä johonkin tiettyyn ruoka-aineeseen kyllästymisen jaksoja on ollut havaittavissa silloin tällöin. Nämä vaiheet kestävät hetken ja menevät sitten ohi. 

Vain puuroa olemme syöttäneet lusikalla ja syöttäminen & sormiruokailu ovat toimineet hyvin myös yhdessä. Aamulehden jutussa mainitun tutkimuksen (Kyttälä ym. Lapsen ruokavalio ennen kouluikää KTL 2008) mukaan puolet yksivuotiaista ja viidennes kaksivuotiaista syövät teollisia puurovalmisteita säännöllisesti. Hurjaa, että edes puuroa ei valmisteta itse. Kaurapuuron keittäminen liedellä kestää 5min, mikrossa 1-2min ja päälle voisi laittaa pakastimesta marjoja, jotka ovat superterveellisiä ja myös jäähdyttävät puuron heti sopivan lämpöiseksi.

Sormiruokailulla on pitkä lista etuja verrattuna perinteiseen sose- ja purkkiralliin:

- Lapsi saa itse maistaa ja totutella ruokaan, pienelle on iso asia syödä itse ja omaan tahtiin alusta asti. - Lapsi voi valita vaihtoehdoista, (jotka vanhempi antaa) ja päättää myös sopivan määrän, tämä auttaa oppimaan alusta asti kylläisyyden tunteen hahmottamisen.
- Tuoreruuan osuus kasvaa potenssiin sata, pehmeät herkut (banaani, avokado, mansikka, höyrytetyt kasvikset yms.) sopivat sormiruokailuun hyvin. Kun pinsettiote on hallussa käy, marjoja voi kulua päivässä satoja grammoja.
- Vanhemmat pääsevät helpolla, sormiruokailu vaatii vain hieman ajatustyötä ja sovelluskykyä reseptien suunnitteluun + hyvää muistia, että muistaa valmistusvaiheessa ottaa ruuan erilleen. 
- Lasta ei tarvitse syöttää, joten aikuinen voi keskittyä omaan ateriaansa ja toimimaan syömisen roolimallina.

Nuorimmaisen kohdalla on huomattavissa selkeä ero kaikkiruokaisuudessa verrattuna sisaruksiinsa, jotka ovat kasvaneet pikkuvauva-vaiheen pääasiallisesti itsetehdyillä soseilla. Hän maistelee eri ruokia selvästi ennakkoluulottomammin, sillä ruoan väri, rakenne ja ulkomuoto on helposti tunnistettavissa.

 11kk vanhan eväät: banaania, mustaherukkaa ja raejuustoa, jos kuvasta ette tunnistaneet ;)

Myös terveystila on ollut loistava. Uskon, että superterveellisellä perussapuskalla ja suurella tuoreruokamäärällä on vaikutusta. Nuorimmaisella ei ole ollut 1v1kk:n ikään mennessä kuin yksi kuumeeton flunssa ja sisaruksilta saatu vesirokko. 

Tällä hetkellä hän syö itse käsin ja pienimuotoinen haarukan ja lusikan käyttö onnistuu myös. Juominen tapahtuu itse imuttomasta nokkamukista. Kätevää ja hauskaa!

Sormiruokailua ei silti kannata aloittaa perehtymättä asiaan. Ennen kuin lapsi oppii käsittelemään ruokaa suussa, on hänellä pidemmän tai lyhyemmän aikaa kestävä harjoitusvaihe, johon sisältyy kakomista ja ruuan pyörittelemistä sisään-ulos. Turvallisuus pitää huomioida ja lasta on vahdittava koko syömisen ajan. Meillä tuo vaihe kesti alussa vain parisen viikkoa, sillä vauva oli melko pitkään pelkällä rintaruokinnalla (viikkoa paria vaille 6kk) ja siksi riittävän kypsä & kiinnostunut aloittamaan kiinteän ruoan syömisen. Yhden kerran olen joutunut pelastamaan hänet pulasta eli onkimaan ruokaa sormella pois suusta, kun hän laittoi liikaa ruokaa suuhun ja viimeisimmäksi suuhun poikittain laitettu kurkun palanen tukki poistotien. Ruoan takaisin puljaamista on ollut huomattavasti vähemmän kuin soseilla ruokituilla vanhemmilla muksuilla. 

Mielestäni kaikille lapsille tulisi antaa mahdollisimman hyvät eväät elämän alkutaipaleelle ja laadukas, monipuolinen ja paljon tuoreruokaa sisältävä ravinto on yksi osa alue tästä. Suurin osa vanhemmista haluaa parasta lapselleen, mutta ovatko vanhemmat ruoan suhteen täysin sokeita vai alussa esittelemäni jutun ohjeiden uhreja? Kun lapsi sairastuu korvatulehduskierteeseen kierretään koko maakunnan yksityiset lääkärit läpi ja etsitään ratkaisua parantamiseen, vaikka ratkaisu olisi niinkin lähellä kuin jääkaapin sisällön vaihtamisessa. 

Ei pysty käsittään. Sellaista elämää suurempaa pohdintaa tänään..