maanantai 4. elokuuta 2014

Jämi84-MTB 2014 kisaraporttia

Kisaturnee on polkaistu käyntiin kirjaimellisesti lauantain Jämi84-MTB-kisassa. Pikkuisen reilut 4h täyttä työtä, nautintoa ja jotain siltä väliltä. Kisa sujui lähestulkoon odotusten mukaisesti ja hommasta jäi ihan hyvä tekemisen maku. Loppuaikani oli 4h2min52sek, mikä oikeutti varsin kovatasoisessa kisassa sijoitukseen 20. Tästä on mukava jatkaa Jämi147-triplan parissa.



Kisaan valmistautuminen aloitettiin jo hyvissä ajoin ennen kisaa kuluvalla viikolla. Keskiviikosta asti nostin painon himpun yli 60 kilon syömällä jäätäviä määriä hiilareita ja ruokaa ylipäätänsä. Ei ole kivaa, kun on huono olo paljosta/ liiasta syömisestä, mutta reipas tankkaaminen tämäntyyppiseen kisasettiin äärimmäisen tärkeää. Pyöräillessä ei ole kovin suurta merkitystä kropan tunteella eli turvotus ja pöhöttynyt olo eivät haittaa yhtä lailla, kuten esimerkiksi juoksussa tai hiihdossa, jossa kannatellaan kropan massaa. Koska ennakolta oli tiedossa suorituksen erityispitkä kesto päätin, että tämän tyyppinen tankkaus on paras vaihtoehto.

 Perjantai-illan tankkausateria: iso läjä valkoista riisiä, muutama siivu itse tehtyä kebab-lihaa (luomunaudanjauhelihasta), tomaattikastiketta ja siivu kurkkua annosta raikastamaan. Itse toivoin ruuaksi riisiä ja tomaattikastiketta, puolisko päätti tuunata kylkeen vielä vähän kebabia :)

 Kisa-aamun aamupala: Iso annos helposti sulavaa riisihiutalepuuroa ja raparperi-mansikkahilloa (pakastimesta löydetty, itse tehtyä), proteiinia ja vähän rasvaa kananmuna-raejuustosotkusta, hiilaria appelsiini-veriappelsiini-mehusta, kuvasta puuttuvat kahvi & vesi.

Perjantaina laittelimme pyörät paraatikuntoon. Puoliskoni osallistui kisaan myös ja huollettavia pyöriä oli siis kaksi. Oman pyöräni voimansiirto oli melko hyvässä tikissä, sillä olen yrittänyt kunnostautua pyörän huollossa viime aikoina, onhan toimivalla pelillä paljon mukavampi ajella treeneissä. Oma pyöräni alkaa olla jo aika paljon ajettu ja lähestulkoon kaikki osat ja voimansiirto kokonaisuudessaan ovat alkuperäisiä, joten pyörä vaatii huoltoa nykyään melko paljon. Pesin jopa molemmat pyörät, vaikka puoliskon mielestä se meni jo melkein liiallisuuksiin ;)

 Ihana pikkuinen apulais-huoltonainen :)

Kerran viikossa ketjujen puhdistus ja rasvaus ohuelti sekä ilmanpaineiden tarkastus riittävät ylläpitohuolloksi. Muutaman kerran ajokauden aikana olen pessyt pyöräni huolellisesti ja putsannut voimansiirron oikein liuottimilla ja rassaamalla kaiken moskan kolosistaan. Rikkoutuneita osia yms. tulee korjailtua tarpeen mukaan.

Kisa jännitti hirveästi etukäteen, sillä asetin itselleni melko kovan aikatavoitteen ja kilpailukunto pyörän selässä oli kuitenkin lähtökohtaisesti täysi arvoitus. Jännitys oli kuitenkin hyväksi ja valmistautuminen meni ihan nappiin. Alkuviikolla tein kovia treenejä mm. vahingossa överiksi menneen punttitreenin ja vielä keskiviikkona ihan suunnitellusti soutaen 3x2000m MK maajoukkueen mukana. Torstaina kevyt fartlek-juoksulenkki ja perjantaina lepo. Ja lauantaina reisi oli kuin olikin äärimmäisen herkkä ja napakka polkea!

Aloitimme treenikamuni S:n kanssa ekat 25km todella reipasta vauhtia, syke hakkasi koko ajan anaerobisen kynnyksen tuntumassa, en oikein pysynyt peesissä ja lepohetkeksi tarkoitettu ensimmäinen maantiepätkä hurahti jäätävää tempovauhtia takaa tulleen kakkoslähtöryhmän kärkimiesten peesissä roikkuen. Syke huiteli lähes 180 paikkeilla, mutta minkäs teet kun oli niin hyvä peesi tarjolla..

Jossain vaiheessa huutelin edellä viilettävälle kamulle, että minä jään nyt tänne vähän himmailemaan tai muuten mamu ei maalia näe. Ajelin teknisempää polkua yms. metsäpätkää sisältäneet osuudet melko rauhakseltaan ja totesin olevani euroopan huonoin maastoajaja. Vedin Niiniharjun nousun alussa tursallenikin, kun ketjut putosivat ja meno sakkasi. Onneksi ei sattunut (taaskaan) ollenkaan. Könysin treeneissäkin pari viikkoa sitten, joko olen tullut rohkeammaksi & yritteliäämmäksi vaikeisiin kohtiin tai sitten entistä huonommaksi.

Pitkät maantiepätkät kun alkoivat noin puolesta matkasta, pistin tempovaihteen päälle ja rupesin hilaamaan keskivauhtia takaisin ylöspäin. Huomasin jaksavani ihan mukavasti ja sain pidettyä itseäni kovilla sopivasti niittamisen rajamailla. Viimeinen pidempi maantiepätkä oli vähän vaikeampaa, ei löytynyt oikein hyvää peesiä ja sain tahkota yksin vastatuuleen. Vikalla kympillä maastossa poimin selkiä ja annoin itselleni luvan nostaa vauhtia asteittain kohti maalia. Mäkien päällä sai jo hapottaa ihan kunnolla. Viimeiset 4km poljin niin kovaa, kun lähtee ja syke nousi vielä mukavasti lähelle 180 lukemia.

Vaikka kisan aloitus oli kova, osasin lopulta jakaa voimani erinomaisesti. Energiat riittivät tosi hyvin ja aikaisempina vuosina kiusanneita kramppeja ei tullut käytännössä ollenkaan. Parilla pisteellä nappasin suolakurkkuja ja alkavat krampit pohkeissa, takareisissä ja lonkankoukistajissa hävisivät heti.

 Movescountin yhteenveto-taulukko: Aikatasaista työntekoa on.. Aikaisempina vuosina on ollut selkeä laskusuhdanne niin vauhdin kuin sykkeidenkin puolesta.

Järjestäjien huoltopisteillä otin jokapisteellä Squeezyn urheilujuomaa ja tietenkin vettä + parilla pisteellä suolakurkkuja. Lisäksi meni 0,75l omaa Squeezy-superjuomaa, 0,5l pullollinen vettä, 1x Clif suklaaenergia-geeli ja 1x Clif double-expresso kofeiinigeeli. Koko ajan kropassa oli niin hyvä fiilis, kun nyt tällaisessa kisassa voi yleensä olla. Huomasin selvästi verrattuna aikaisempiin vuosiin (2012, 2013), että ainoa oikea tie hyvään suoritukseen on riittävän peruskestävyys-kapasiteetin harjoittaminen harjoituskaudella, mitään oikoteitä onneen ei valitettavasti ole olemassa.

Järjestelyt kisassa toimivat hyvin, suihkussa riitti tällä kertaa lämmintä vettä, tunnelma oli katossa ja tuloskin hyvä, niin hyvillä fiiliksillä jatketaan. Ainoa asia, mikä huolestuttaa on ensi viikonlopun SM-soutujen kisapaino, sillä tämän kisan jälkeen olen turvoksissa kuin puttepossu kaikesta rasituksesta ja tankkaamisesta yms. Onneksi on lämmin ilma, joka sopii minulle erinomaisesti aineenvaihdunnan tehostamiseksi. Toivottavasti kaikki menee hyvin! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti