maanantai 29. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu-aika

Ei olekaan pitkään aikaan tullut tehtyä ruokapostauksia, vaikka joka päivä syön monta kertaa ja satokausikin on parhaimmillaan. Täältä pesee!


 Loppukesän viimeisiä ulkoilmakokin tuotoksia: hampurilainen grillistä, kanapihvi, kaurasämpylä, runsaasti kasviksia, vähän majoneesia, ketsuppia ja sinappia, halloumi-juustoa. Suoraan treeneistä ruokapöytään :)


Anopin ja keskimmäisen muksun poimimista kanttarelleista keitetty sienisoossi, pavut maalta ja pottuja. Missä vaiheessa uudet perunat muuten muuttuvat vanhoiksi? Nyt alkaa tuntua vähän hassulta sanoa uusia perunoita. 
 

Lautaselle lisäsin myös maalta saatuja herneitä. 
 

Grillattua kanaa, oman maan kurkusta ja valkosipulista tehtyä tsatsikia, herneitä (kaikki maalta), riisiä ja tuoretta kotimaista kurkkua, paprikaa ja kukkakaalia. 


Moussakaa: perunaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, paprikaa, tomaattinen jauheliha-kastike ja Bechamel-kastiketta. Raejuustoa on vähän pakko laittaa joka paikkaan. Vakiokysymys kaupassakin on aina, onhan meillä raejuustoa?
 

Mustikka-rahkapiirakkaa. Lasten kanssa yritimme poimia harjulta mustikoita, mutta saalis jäi laihaksi ja avitimme piirakkaa pakastealtaan tuotoksilla. Tulipa silti ulkoiltua ja temuttua varvikossa :)
 
 Appelsiinia, rahkaa, saksanpähkinöitä ja hunajaa. Syön nykyään tosi paljon hunajaa ja uskon, että se auttaa pysymään terveenä. Tutkimusten mukaan myös erittäin hyvä yskänlääke, lapsilla tehokkaampi kuin apteekin valmisteet!

 Pitsaa: tattaripohja, jauhelihaa, ketsuppia ja reilusti kasviksia: tomaattia, parikaa, sipulia ja jalapenoja, jos niitä nyt kasviksiksi voi lukea..

 Punajuuri-tummasuklaakakku. Tein itselleni synttärikakuksi tämän herkullisen kakun. Synttärit olivat juuri sopivasti ennen viimeisiä painoluokka-kisoja, joten kakunsyönti pysyi maltillisena. 

 Kaalipataa ja puolukkaa. 

Sienitäytteisiä kaalikääryleitä, puolukkahilloa (tuunattu ekstramarjoilla) ja hölskytyskurkkuja omista avomaankurkuista. 


Lindströmin lihapullia, riisiä, hapankaalia, tsatsikia ja edellisen päivän kurkun jämät. Punajuuri-sato oli hyvä tänä vuonna ja niitä onkin tuunattu moneen ruokaan. 


Herra rapu. Jatkoimme viime vuoden rapujuhla-perinnettä ja tällä kertaa tilasin Kauppahallista vahingossa jotain luxus-rapuja. Maku oli erinomainen, syötävää jopa runsaasti ja hinta tietenkin suolainen. 

Hauskaa oli, naurettiin pitkän kaavan illallisella ihan vatsat kipeäksi ystävien seurassa. 

Rapujuhla-menuna oli 
- Juustoinen tattikeitto (itsepoimitut sienet)
- Ravut & paahtoleipä
- jälkiruokana omenapiirakka vaniljakastikkeella. 

Hyvin perinteinen kausimenu.

Tällaisia syksyisiä ruokia tällä kertaa, satokausi jatkuu, metsässä on vielä poimittavaksi ainakin puolukkaa ja suppilovahveroita. Metsässä mieli lepää, vaikka saalista ei löytyisikään, sopivaa pientä puuhaa näin siirtymäkaudella. 

Aurinkoisia päiviä ja kaunista ruskaa riittää toivottavasti vielä hetken :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti