maanantai 20. lokakuuta 2014

Kausi 2013-2014 paketissa

Mennyt kausi on paketissa, sinetöity ja uudet treenit aloitettu hyvillä fiiliksillä. Kauteen mahtui monenlaista tapahtumaa ja tunnetta. Päällimmäinen fiilis on, että nälkä kasvaa syödessä.


Viimeiseen vuoteen tai oikeastaan puoleentoista on mahtunut melkoinen määrä erilaisia asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Huikean hienoa on se, että olen voinut olla lasten kanssa kotona, hoitaa heitä ja nähdä heidän kasvun ja kehityksen pienimmätkin hetket. Tämä kotiäitiys mahdollistaa myös sen, että voin hyvällä omalla tunnolla treenata lähestulkoon mielinmäärin. Kun olen päivittäin monta tuntia lasten kanssa, niin ei tule huono omatunto, kun illalla lähden treenaamaan ja vietän hetken omaa aikaa. Jos olisi päivät töissä, niin tuskin viettäisin iltoja treenaamassa samaan malliin. Tilanne tulee tietenkin jossain vaiheessa muuttumaan, mutta ainakin nyt alkanut kausi kuluu pääosin edelleen kotiäitinä.

Ennen kolmannen lapsen syntymää urheilemista varjostivat monet hankalat vammat ja niistä aiheutunut heikko motivaatio. Raskauden aikana rasitusvammat parantuivat melko hyvin ja olen saanut 1,5 vuotta treenailla melko terveenä vammojen suhteen. Kulunut vuosi oli kuitenkin haastava allergian aiheuttaessa ongelmia ja kesän kisat menivätkin osittain plörinäksi hengitystieongelmien vaivatessa.

Kaikkien aikojen kovin siitepölyvuosi v. 2012 laukaisi minulle astman kaltaiset oireet monen hyvän vuoden jälkeen. Viime vuonna (2013) kevät oli paljon helpompi, enkä kilpaillut ollenkaan ennen loppukesää. Tänä vuonna siitepölymäärät olivat taas ennätyskorkealla ja ongelmat sen mukaisia. Nyt olen kuitenkin päättänyt raivata tämän ongelman tieltäni ja minulle aloitetaan tänään siedätyshoito, jonka pitäisi poistaa allergiat lopulta kokonaan. Toivottavasti homma onnistuu! :)


Vaikka allergia pilasikin kisakauden, niin olen silti tyytyväinen kunnon kehitykseen. Puolentoista vuoden aikana kunto on noussut valtavasti, treenaaminen tuntuu helpolta ja tästä on hyvä perusta lähteä jatkamaan eteenpäin. Plussaa on myös se, että paino on palautunut kevyensoutajan lukemiin, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää kolmen lapsen äidille, joka on jokaisessa raskaudessa kerännyt 20kg+ massaa.

 Painonhallinnan eteen en ole kyllä joutunut kauheasti ponnistelemaan. Perusterveellinen sapuska, melko stressitön elämänrytmi ja riittävä määrä niin treeniä kuin hyötyliikuntaakin tekevät ihmeitä. Ja säännöllisyys sekä pitkäjänteisyys kaikissa edellä mainituissa asioissa. Oikotietä onneen ei ole.

Muutamia pointseja viime kaudesta 13-14:
 
- Treeniä 450h (ka. 8h40min/vko)
- Soutua 635km ja ergoa 486km
- Hiihtoa 487km huonosta talvesta huolimatta
- Juoksua 299km juoksijanpolvesta huolimatta (ja en juossut syksykaudella ollenkaan, kun painoa oli vielä paljon)
- pyöräilyä noin 2000km
- Treenilajit: soutu, pyöräily, ergo, hiihto, juoksu, puntti, suunnistus, vaunulenkkeily, sauvakävely, polkukävely, kuntopiiri, kahvakuula, sauvarinne, rullahiihto (tasatyöntö) ja vesijuoksu
- Hävitettyä laardia noin 25kg
- 1x SM-kulta (W4x), 1x SM-hopea (LW1x Sprintti) ja 1x SM-pronssi (LW1x), useita kansallisen regatan sijoituksia, kesän paras aika yksiköllä 8.21 ja kaksikolla Auran kanssa 7.40
- Ergoennätykset uusiksi 2000m 7.38,1 ja 5000m 20.14
- Puolimaraton enkka juosten (maastossa) 1.47,17
- Jämin pyöräilyssä melkein 45min parannusta edelliseen vuoteen

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin! :)

lauantai 11. lokakuuta 2014

Uskokaa tai älkää..

Minulla on muutakin elämää kuin urheilu! No ei vaan, ei paljoa, mutta on kuitenkin. Raskaan kisakauden ja yli vuoden kestäneen yhtäjaksoisen tehokkaan harjoitusputken jälkeen siirtymäkausi on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Lepo, rento liikunnan harrastaminen fiiliksen mukaan ja kaikenlainen spontaani tekeminen on ollut viime viikkojen teemana. 

Siirtymäkausi päättyy tämän viikon jälkeen ja viimeistä viikkoa juhlistin viisaudenhampaiden poistoleikkauksella. Ei siis mitään varsinaista loman loppuhuipentumaa, mutta toisaalta odotan ihan hirveästi uuden kauden treenejä. Treeniohjelma muuttuu aikalailla ja fokus tulee olemaan täysin soudussa. Kuviot muuttuvat astetta tavoitteelliseempaan suuntaan ja olen ihan innoissani :)

 Sukkia ja tumppuja valmistuu sarjatyönä. Kunnianhimoisena tavoitteena talvelle olisi neuloa myös villatakki itselleni ja Mansulle sekä kalastusneuleet meille kaikille, kunhan saisi aikaiseksi tilata lankoja..

 Sieni-marjareissuun :) Tuo perintö-retro-huivi ei kyllä paljoa hirvikärpäsiä pidellyt, mutta nyt hankin Haglöfsin Gram goretex-takin, jossa on niin tiivis huppu, että moiset ötökät ehkä tajuavat pysyä poissa..

 Yhden reissun saalis, 5l ämpärillinen karvarouskuja ja lampaankääpiä puolessa tunnissa. Lapset olivat mukana ja täytyy myöntää, että pienin 1,5v. ei ole vielä ihan sienestys-iässä. Jokaiseen risuun ja kiveen kompastutaan ja sitten hermostutaan. Viisivuotias sen sijaan menee jo oikein mukavasti metsässä.

 Rapujuhlat ihanien ystävien kanssa & siskokset :)
Vatsa oli monta päivää kipeä sienikeitosta nauramisesta.

 Lasten pienten vaatteiden setvimistä, talvi & kesävaatteita, ulkovaatteita, pieniä ja isoja vaatteita, kirppikselle, UFFille, roskiin, kaverille.. Hirveä homma, mutta nyt ovat järjestyksessä, jotta ne voi taas sotkea, kun etsii jotakin.

 Vaihdoin surkeasti menestyneet (itsekasvattamani..) kesäkukkani krysanteemeihin ja etupihalle hommasin lisäksi aina niin kauniita kellokanervia. Kukkasista tulee hyvälle mielelle, joskus ostan itse ja joskus saan puoliskolta :)

 Risto Räppääjä ja Liukas Lennart, leffailtaa pikkuväen kanssa. Luomupopparit hävisivät alta aikayksikön. Itse tehtynä herkkuna terveellisemmästä päästä ja suolan määrää helppo säädellä eli itselle reilusti ja lapsille hyvin niukasti.

 Puolukkametsässä, saalis 5,5l marjoja, saman verran varpuja ja roskaa (parissa tunnissa) ja eväät kannonnokassa. Koskakohan opin nopeaksi poimijaksi, joka ei kerää mukaansa puolta metsää?

Vaunulenkkeily-kausi aloitettu, oiva tapa tehdä määrää ja aamutreeniä pari kertaa viikossa. Pikkuneiti viihtyy erinomaisesti ja nukahtaa aina jossain vaiheessa reissua.


Marjapuskien perkausta maalla. Olen perannut suurimman osan mummolan mustaherukkapensaista (niitä on paljon), kaikki kuivat ja poikittain kasvavat oksat pois, niin on helpompi kerätä marjoja ensi kesänä. Näissä pihahommissa viihtyisin tuntitolkulla :)
 Syksyn suppis-saldo. Vähän nihkeää on kun ei tiedä paikkoja. Metsästys jatkukoon..

Sunnuntai-retki Seitsemiseen, nokipannukahvit, kalastusta lammella, luontopolkua, luontokeskuksen tsekkaus, sienestystä, pikkuisen laavupäikkärit makuupussissa (äiti ja isot lapset sammuivat vasta autoon kotimatkalla)..

 Sitten joskus, kun aktiivinen urheilu loppuu, voi eräretkeily yms. hyötyliikunta alkaa aktiivisemmin. Olemme puoliskon kanssa sopineet, että kierrämme kaikki kiertämisen arvoiset paikat Suomessa ja kyllähän esimerkiksi Norja vaellus- ja kalastuskohteena houkuttaa myös.

 Ai vitsi mä heräsin just! Ihan puhki pikkuneiti kaikesta touhuamisesta :)


Pimeä tulee jo tosi nopeasti, treenin jälkeen hakemassa airoja laiturilta ja ihan sysimustaa.

 On se kaunis, kun ihan itse tuunasin. Tänä syksynä jatkan soutua vesillä niin pitkälle, kun kelit sallivat ja uskallan kylmässä vedessä soudella. Pitkiä lenkkejä odotellessa :)


Ulkoilua pikkuisten kanssa. Joka päivä yritän tehdä jotakin happihyppelyä, vaikka täytyy tunnustaa, että en todellakaan ole mamma, joka istuu hiekkalaatikon laidalla ja ihailee haltioituneena pienokaisensa leikkejä. Mielummin puuhaan jotain pihahommaa yms. ja vahdin muksuja siinä sivusilmällä. Jostakin tutkimuksesta luin onneksi, että aikuiset eivät saisi liikaa ohjata lasten leikkejä, jotta mielikuvitus ja ongelmanratkaisukyky kehittyy. Omatunnonpistokseni lieventyi heti..

 Haravointiurakkaa riittää muutaman neliön verran. Maalla olisi sitten enemmän.

Auts, vaikeaa olla paikoillaan, eihän haravointia lasketa fyysisesti raskaaksi hommaksi? Jos ihan vähän vaan.. Onneksi maanantaina pääsee taas treeneihin käsiksi, toivottavasti ei tule mitään takapakkeja. Nyt ainakin toipuminen sujuu hyvin ja pärjään jo ilman särkylääkettä, kun on muutama päivä leikkauksesta mennyt.

Ihanaa ja iloista syksyä ja hyviä uuden kauden treenejä toivotellen! :)