keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Valmentautumisasiaa ja leirielämää

Uuden kauden treenit ovat lähteneet käyntiin ihan mukavasti. Kuviot ovat muuttuneet aika lailla viime kaudesta. Suurin syy muutoksiin on halu panostaa nyt vain ja ainoastaan soutuun. Talviohjelmassa on Jämi42-hiihto (triplan viimeinen osakilpailu, joka peruttiin viime talvena) ja sen lisäksi vain soutua, soutua ja soutua.

Syyskuun loppupuolella rohkaisin mieleni ja pyysin valmentautumisavukseni suomalaista ex-huippusoutajaa, kevyen yksikön maailman mestaria ja moninkertaista arvokisakävijää Laila Finska-Linnaa. Valmentajan hankkiminen oli minulle tosi suuri asia, jota pohdin pitkään. Olen vähän omantienkulkija- tyyppiä ja en halua sitoutua mihinkään kovin tiukkapipoiseen systeemiin.

 Ensimmäinen yhteinen valmennussessio (kuvat: Laila). Ergotekniikkaan ajettiin muutoksia mm. lantion taittamiseen/ selän asentoon ja potkun terävyyteen. Parempaan suuntaan ollaan jo menossa ja mm. selän asento verratuna ylläoleviin kuviin on oman arvioni mukaan parantunut jo huimasti.

Lailan kanssa yhteistyö on pyörähtänyt käyntiin tosi hyvin ja olen monta kertaa ehtinyt funtsia, että tein erinomaisen päätöksen. Laila on luonut vuosisuunnitelman rungon ja viikko-ohjelmarungot ja minä saan sitten soveltaa ohjelmaa käytännössä joskus hieman haasteelliseenkin arkeeni. Muutamissa epävarmoissa jutuissa olen vain kilauttanut valmentajalle ja saanut rohkaisua päätöksilleni.

Kisakallion leirille osallistumisesta olin päättänyt jo kesällä. Vaikka leiri kulkee katsastusleirin nimellä, oli siellä aika paljon aktiiviporukkaa, joka ei todennäköisesti tule kuulumaan loppuvuodesta muodostettavaan maajoukkueeseen. Oli supersiistiä nähdä kavereita ja tuttuja, saada hyviä vinkkejä treenaamiseen niin käytännön treenien kuin luentojenkin muodossa.

Lauantaina minulle tehtiin aamupäivällä kynnystesti, joka meni aika lailla kuvitelmieni mukaisesti. En ole kovin kovassa kunnossa juuri nyt ja isot muutokset soututekniikassa eivät vielä oikein pelaa fysiikan kanssa yhteen. Toisin sanoen kun potkin reippaasti jaloilla (mitä en ole aikaisemmin tehnyt) ja soudan rytmillisesti melko hyvin (tiukka veto ja rauhallinen palautus), syke nousee helposti korkealle. Testin viralliset tulokset tulevat vasta myöhemmin. Positiivisena seikkana mainittakoon, että rasvaprosentti oli Inbody-laitteella mitattuna 16,1. Ihan jees tulos suoraan siirtymäkaudelta testiin pöllähtäneelle laiha-läski-tyyppisen kropan omistavalle äiti-mamu-urheilijalle. Perusruokavalio on siis kunnossa eikä oma lehmä ojassa.

Luennoilla puhuttiin mm. soututekniikasta sekä tiimityöskentelystä, josta oli kertomassa purjehduksen olympiamitalisti Silja Lehtinen. Lisäksi teimme porukalla yhteiset toiminnan pelisäännöt ja kävimme läpi urheilijan kuormituksen seurantaa.

 Hyviä pointteja! Ehkä tärkein oppimani juttu, mikä jäi näin ei-niin-tiimityöskentelijä-yksikkösoutajalle mieleen oli se, että urheilemisen ja treenaamisen tulisi olla hauskaa. Mitä järkeä tehdä ja panostaa valtavasti, jos homma on ihan hampaat irvessä läpi harmaan kiven taistelua hetkestä toiseen?

 Ortostaattista sykettä pitäisi alkaa mittaamaan, mutta olen huomannut pari ihan käytännön ongelmaa tässä hommassa: 
A. En koskaan muista ottaa sykemittaria yöpöydälle valmiiksi 
B. Vauva ei suostu odottelemaan, kun on aamukiljahduksensa kiljahtanut "odota kiltisti, äiti ensin hetken mittaa sykettä" vaan pinniksestä on päästävä pois heti tai kiipeää itse ja tulee pää edellä alas.. 
Arjen haasteita siis riittää näinkin yksinkertaisessa toimituksessa :D

Treeneissä ekana iltana pelasimme sählyä ja jättipalloa. Sähly oli ihan hauskaa, vaikka olin todella huono. Jättipallo oli pelottavaa, sain vain muutaman kosketuksen palloon ja nahkat lähti kyynärpäästä sekä meinasin olla selälläni kun pallo tuli kovaa päin. Ei ollut ihan kevyennaisten leipälaji.

Lauantai-aamun treeneissä olin vain statistina eli katselin, kun muut vetivät ergoa, tekivät kuntopiiriä ja loikkatreeniä. Testin vuoksi en siis itse valitettavasti päässyt mukaan. Aamupäivällä tein testin ja illalla oli vapaamuotoista treeniä. Kävimme Auran kanssa vähän juoksemassa ja venyttelimme huolellisesti. Happi teki hyvää, kun olimme olleet koko päivä sisällä. Illalla kävimme myös porukalla juoruamassa saunomassa, mikä oli mukavaa. 


Sunnuntai-aamu käynnistettiin tunnin ergotreenillä, jossa sain valmentajalta tekniikkavinkkejä perusPK-soudun lomassa. Tämän jälkeen teimme 45min keskivartalojumppaa, joka oli suunniteltu erityisesti soutajalle. Tykkään ihan hirveästi, että liiton valmentajat Ilona ja Jamppa painottavat keskivartalon ja lantion alueen lihaskuntoa ja -huoltoa. Huomaa, että valmentamisessa on selkeästi otettu linjaus, että soutajille tyypilliset selkävammat yms. ongelmat pyritään torpedoimaan jo ennen niiden syntyä.

Erilliset jumpat, lihaskunto ja hyvän soutuasennon/ tekniikan ylläpitäminen ovat kaikessa tekemisessä tärkeä kulmakivi. Koska vesillä soudussa tekniikka näyttelee niin suurta osaa, on tärkeää myös vaalia hyvää teknistä soutamista talven ergokauden ajan. Myös maajoukkueen valintakriteereitä käsitelleellä luennolla korostettiin, että hyvät ergotulokset (joita voi tehdä periaatteessa kuka tahansa) eivät ole pääsylippu maajoukkueeseen, jos tekninen puoli ei ole kunnossa ja myös vene kulje riittävän kovaa.

Koska leiri samalla oli katsastusleiri maajoukkueeseen, leirillä käsiteltiin luonnollisesti myös joukkueen valintaa ja tulevan vuoden ulkomaanleirien ja kansainvälisten kisojen suunnitelmia. Omalla kohdallani maajoukkueeseen pääsy olisi rehellisesti sanoen pienoinen yllätys. Yritys on kuitenkin nyt kova ja tekeminen sen mukaista.

 Pääkilpailuni ensi kaudella ovat tämänhetkisen suunnitelman mukaan SM-kilpailut kevyessä yksikössä ja PM-kilpailut Norjassa avoimessa yksikössä, sillä kevyet luokat eivät kuulu PM-kisaohjelmaan. Yksi iso tavoite ensi kesälle olisi saada soudettua hyvään keliin hyvä aika. Hyviä kelejä vaan on harvoin tarjolla ja viime kesänä soutu ei kulkenut halutusti oikein missään kisoissa. Tästä tosiseikasta voimmekin päätellä, että todennäköinen onnistuminen ensi kesänä alkaa olla jo 100% luokkaa ;)

 Siitä sitten vain ruksimaan kisoja!

Nyt olisi mukavaa päästä maanpinnalle näistä korkealentoisista suunnitelmista. On viime aikoina ollut hiukan hankalaa hillitä itseänsä treeneissä, kun on niin innoissaan kaikesta. Tämän tyyppiset positiiviset ongelmat ovat kyllä ihan jees, kun pahin rospuutto alkaa olla käsillä ja siitä huolimatta vaan mennä porskutellaan innoissaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti