torstai 29. tammikuuta 2015

Hämeen viesti 2015

Olipas hauskaa taas päästä hiihtokisailun makuun maakuntaviestin perinteisen kolmosen kakkososuudella Virin kakkosjoukkueessa. Valmistautumista haittasi pieni flunssa ja vielä kisapäivänäkin nenä valui kuin vesiputous. Alkuverkan jälkeen oli pakko vaihtaa niistämisestä kastuneet hanskat kuiviin.

Hämeenlinnan moottoriradan latu oli kuin tehty meikäläiselle. Loivapiirteisia vuorohiihtonousuja, tasatyöntöpätkiä ja ennen kaikkea helposti laskettavia alamäkiä. Hiihto sujui ihan ok olosuhteisiin nähden. Sykkeet olivat taas (?!) hiukan jumissa ja ylämäissä huomasi, että taudin jäljiltä kroppa ei ollut ihan terävimmillään.

Suksi (Peltonen) oli ihan loistava, tosi hyvä luisto ja myös pito saatiin lopulta kohdalleen. Peltoskalla on ollut hiukan haasteellista tänä talvena saada pito riittämään purkkikeleillä, nyt kun olen kevyemmässä massassa. Liisterit toimivat kyllä ihan ok, mutta pikkupakkasen purkkikeleillä olen ollut usein pulassa pitojen kanssa. Iso kiitos suksenvoitelusta menee taas puoliskolle. Tällä kertaa olin sentään seuraneitinä suksienlaitossa eli ainakin teoriassa osaan voidella itsekin.

Olin tyytyväinen hiihtosuoritukseeni, kunnes tsekkasin syketiedot ja tuloslistan. Keskisyke 168 ja maksimi 176 ei oikein miellyttänyt, mutta ehkä se sieltä kunto tulee taas joskus. En jaksa enää niin ottaa pulttia, stressaamatta paras.

Aina ennen olen lyönyt hanskat tiskiin, kun tulee vaikeuksia. Nyt aion sitkeästi jatkaa kunnollista treeniä ja kilpailemista, vaikka ei lyhyellä tähtäimellä menestystä tulisikaan. Siedätys, allergia, paluu takaisin kevyeen luokkaan kolmannen muksun jälkeen ja mitä kaikkea tässä nyt onkaan/ on ollut työn alla, isoja juttuja & kovaa koulutusta kropalle. Uskon, että jossain kohtaa suunta lähtee taas ylöspäin, kunhan sitkeästi puurtaa oikeita asioita pitkäjänteisesti.

Sijoitus osuudella oli 18./20. ja ero maailman kärkeen eli osuuden voittajaan Laura Monoseen +2.37. Tavoite oli alle 2.30. Kotona kisan jälkeen vertailin aikaeroa viime vuonna samaa osuutta hiihtäneisiin ja totesin hiihtäneeni keskimäärin 10-15sek kovempaa mitä viime vuonna suhteessa moneen muuhun. Kakkososuus oli tänä vuonna mielestäni poikkeuksellisen kovatasoinen, mukana ei ollut oikeastaan yhtään hiihtäjää, joka ei hiihtäisi kilpaa muutenkin. Itse en ole edes hiihtänyt yhtään tehotreeniä. Kun ei osaa hiihtää teknisesti muutenkaan, niin se on pienoinen ongelma. Hiukan harmittaa, että edessä hiihti koko ajan "porkkana", jota saavutin aina ylämäissä ja sitten jäin alamäissä ja tasatyöntöpätkillä. En saanut kiinni, vaikka yritin ihan tosissani. Täältä löytyy tulokset.

Hämeenviestiä varten seura hankki minulle skipassin, joka oikeuttaa hiihtämään piirikunnallisia. Meinasi vähän lähteä mopo lapasesta, oli pakko tsekata hiihtokalenteri, olisiko sieltä löytynyt jotakin muutakin hiihdettävää, kun on kerran passit ja kaikki. Onneksi ei löytynyt ja tulin järkiini. Olisihan se mukava hiihtää joku muukin kisa, mutta piirinmestaruudetkin osuvat samalle viikonlopulle Jämi42SKI:n kanssa, joka kuuluu triplaan ja on siksi ohjelmassani. Ehkä jätän option maaliskuun KS-cupeille (Kangasalan kisan viikkokisat), jos vielä tekee mieli suksia maksimivauhtia. Muistutin taas itseäni, että soutu-soutu-soutu ja ei hötkyillä muuta.

Kisoista ei tullut napsittua yhtään kuvaa, unohdimme puoliskon kanssa molemmat ihan kokonaan koko jutun siinä kisatohinassa.

Tässä loppukevennyksenä pikkupätkä treeneistä, huomaa ihana maskotti etualalla :)

video

lauantai 24. tammikuuta 2015

Talvinen kisakausi kolkuttelee ovella

Pikku hiljaa alkaa olla taas fokus kilpailukauden avaamisessa. Huomenna pitäisi hiihtää Hämeen maakuntaviestissä lemppariosuuttani 3km pertsalla. Osallistun viestiin Viialan Virin kakkosjoukkueessa viime vuoden tapaan. Tavoite on parantaa viimevuotista suoritusta sijoituksen ja eron kärkeen muodossa. Hiihtoa alkaa olla kasassa 500km, mikä on paljon enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Viime vuoden kokonaissaldo taisi olla samaa luokkaa huonosta talvesta johtuen.

 Ekoja lumia Kyötikkälässä, latupartio teki taas kilometrin pertsanlatuakin lumikolahommina, kolaamalla lunta jalkkiskentältä. Tosi hienoa, pääsee lapsetkin hiihtämään ihan erilailla, vaikka lunta olisi vähän.

Hiihtokisailun jälkeen kisaputki jatkuu ensi viikonloppuna käytävissä FIRC-kisoissa eli sisäsoudun avoimissa suomenmestaruuskisoissa. Kevyessä luokassa on enemmän osallistujia (?!) kuin avoimessa, kolme tuttua kaveria ja yksi tuntematon puuvenepuolelta tuleva tyttö.

Valmistautuminen kisoihin on sujunut flunssasta toipuessa, mutta muuten on taas paljon mukavampi yleisfiilis. Aluksi en halunnut lähteä koko ergokisoihin, mutta viikon verran eipäsjuupas-painia käytyäni päätin kuitenkin ilmoittautua. Lopullinen sinetti oli keskustelu valmentajan kanssa, mikä antoi lopullisen mielenrauhan valmistautumiseen. Epäonnistuneen ergotestin myötä oli todella vaikeaa ajatella kilpailusuoritusta ja päällimmäinen ajatus oli, että pieleen menee taas kuitenkin. Nyt olen henkisesti valmistautunut paremmin ja antanut itselleni myös luvan epäonnistua. Elämä on helpompaa, kun ei tarvitse etu- ja jälkikäteen murehtia niin paljoa..

Treenit ovat rullanneet joulun jälkeen perustylsän tasaisesti. Aika paljon olen käynyt hiihtämässä, ergo ja puntti ovat jääneet hiukan vajaaksi alkuperäisistä suunnitelmistani. Sairastuminen flunssaan vei muutaman ergotreenin ja jatkuvasti häntäluun päähän ilmestyvä rakko on haitannut myös, kun peffa ei kestä istua edes soffalla saati ergon penkillä avorakon kanssa.

 Flunssassa oli aikaa istua/ makoilla soffalla levätessä tautia pois. Katselin telkkaria, neuloin villapaitaa, luin kirjaa ja tässä tsekkailen netistä soutuvideoita. Voi katsoa ensin omaa soutuaan, sitten jonkun huipun ja miettiä, missä mättää..

Ihan lempparivideoni on tämä: Living a dream

Olen käynyt muutamia kertoja juoksemassa ja vaunulenkillä. Jalkalenkkejä varten investoin uusiin nastalenkkareihin. Ekat nastat ostin odottaessani kuopusta, kun meinasin muutaman kerran liukastua oikein kunnolla ja alkoi pelottaa ihan tavalliset kävelylenkitkin ison mahan kanssa. Ne kengät ostin turvonneisiin raskausjalkoihin ja mahasta päästyäni lesti ei ollutkaan enää sopiva, vaan liian leveä. Viime talvena kärsin jalkavaivoista ja kesällä en ollenkaan, kun käytin eri tossuja. Nyt taas samat vaivat alkoivat kolkutella olemassaolostaan ja tästä tein johtopäätöksen, että vika on kengissä ja päätin vaihtaa lenkkarimallia. Ostin Sarvan Xirecit ja tähän mennessä ovat tuntuneet hyvältä ja ovat ihanan rullaavat ja kevyet nastalenkkareiksi. Näissä tossuissa on pronaatiotuki, joka on ihan ehdoton lättäjaloilleni. Vanhat kengät olivat Icebugit ja nastarini ovat myös samaa merkkiä ja molemmista on jostain syystä tullut enemmällä käytöllä jalat aivan älyttömän kipeiksi :/ Toivottavasti nyt olisi parempi. Seuraava projekti on löytää jostain pronaatiotuettu suunnistuskenkä, mikä onkin varmaan helpommin sanottu kuin tehty.

 kuva: Sarva

Olen ollut ihan innoissani vuodenvaihteessa alkaneista VK-treeneistä ergolla. Tähän asti olen tällä harjoituskaudella panostanut peruskestävyyteen ja kestovoimaan ja yrittänyt vakauttaa peruskuntoa perushyvälle tasolle syksyn hankaluuksien jälkeen. Ohjelmassani on 6km treeni, jossa kahden kilometrin välein nostetaan tahtia. Mukavaa, hiki virtaa ja saa potkia jaloilla kunnolla, I like :) Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä yksi treeni, jossa haetaan vähän tuntumaa mahdolliseen kilpailuvauhtiin ja -tahtiin, mutta muuten tehokkaammat treenit ovat olleet vähäisiä. Onneksi hiihtokisa toimii varmasti hyvänä avauksena ergokisoihin.

 Tässä toka 6km, ihan ok vauhteja noilla tahdeilla, jalkoihin on tullut lisää jerkkua, mikä on ollut tarkoituskin.

PK-vauhteja olen nostanut hieman perustallustelusta korkeammiksi valmentajan määräyksestä. Sykemittarin vyökin on nyt liimattu molemmista päistä ja toimii taas, aika hyvin on kyllä fiiliksen mukaankin tullut hiihdettyä nk. oikeaa vauhtia. Mittarin olen laittanut päälle nyt muutamaan treeniin ja treenin jälkeen vasta katsonut mitä se näytti. Mukavampaa, kun ei tarvitse vanhaan malliin kytätä koko ajan. Perustreenit teen ylä-PK-alueella ja kynnyksen tuntumassa. Osan treeneistä edelleen ala-PK:lla, esim. vaunulenkit. Hiihtäessä voi hetkellisesti ylämäissä nousta korkeammallekin.


Toivottavasti kaikki menisi hyvin nyt kisojen suhteen, olisi sitten mukavampaa taas jatkaa hyvää perusharjoittelua.

Ihanat hiihtokaverit, onneksi on tämä talvi taas enemmän tällainen normitalvi. Lapsetkin ovat päässeet hiihtämään monta kertaa viikossa. Ollaan oltu puoliskon kanssa oikein ylpeitä, että ollaan jaksettu raahautua omien treenien lisäksi hiihdättämään pikkuisia myös hektisinä arki-iltoina. Vanhin muksu on ollut jopa tykkiladulla Kaupissa mukanani, siellä se veti tyytyväisenä reilun tunnin omaa lenkkiään, kun minä vedin omaani. Huikeeta! :)

perjantai 2. tammikuuta 2015

Aina ei voi voittaa tai päästä edes maaliin

Joku ehkä saattaa ihmetellä, missä on viipynyt raportti 5k-testistä, joka piti vetää ensin heti leirin jälkeen ja sitten peruuntumisen vuoksi ennen joulua. Viiden kilsan matkasta tuli soudettua noin 3,6km kunnes meno tyssäsi ja keskeytin elämäni ensimmäisen kerran soututestin/ -kisan.


 Testiin valmistautuminen ei mennyt kertakaikkiaan mitenkään päin lapaseen, vaikka suunnitelmat olivat hyvät ja muutoksien yllättäessä paikkauksetkin kohtuullisia. Ennen lapinleiriä olin jo ihan ok kunnossa ja vireessä, ergovauhdit ja sykkeet olivat olleet muutaman viikon tasapainossa alkujakson ongelmien jälkeen .

Leirillä hiihtotreenit sujuivat erinomaisen hyvin viimeisiin lenkkeihin asti ja kotiin tullessa kävin ottamassa siedätyspiikin, joka tuo automaattisesti lepopäivän ja kevensin treeniä muutenkin kohti loppuviikon testiä. Sain loppuleiristä silmätulehduksen lapsilta ja hankalat hengitystieoireet siedätyspiikistä. Näiden lisäksi kesken treenin saatu astmakohtaus ja todella huono fiilis loppuviikon treeneissä siirsivät testiä viikolla eteenpäin.

Myöskään seuraavalla viikolla ei ollut mitään lentoa treeneissä, mutta elättelin toivoa loppuun asti, että testipäivänä kulkee. Jo testin alkuverkassa sykkeet olivat tosi korkealla, vaikka aloitin maltillisilla vauhdeilla kroppaa kuunnellen ja käynnistellen. Testin aloitin tavoitevauhtia 1.59, jonka oli tarkoitus siivittää minut alle 20.00 loppuaikaan, mikä olisi ollut ihan realistinen tavoite, sillä viime vuonna tein 20.14 ajan, enkä ollut mitenkään superkovassa tikissä. Ekat pari kilsaa menivät ihan ok, mutta sitten alkoivat tutusti keskimmäisen tonnin ongelmat.

Koska 5k-alkuvauhti ei ole minulle mitenkään superkovaa vauhtia, syke nousee maksimille aika hitaasti. Parin kilsan jälkeen tulee yleensä hyppäys uudelle alueelle ja tämä teettää jostain syystä ongelmia minulle aina. Kun pääsen tuon hankalan sykealueen (175-180, hiukan yli ana-kynnyksen, joka on noin 172-173) ohi ja syke nousee reilusti yli 180, olo helpottaa, veri kiertää taas päänuppiinkin ja soutu alkaa yleensä tuntua niin siedettävältä kuin se voi tuollaisessa testissä tuntua.

Tässä testissä en päässyt tuosta hankalasta vaiheesta yli ollenkaan. Yritin hetkellisesti runnoa väkisin vauhtia muutaman sadan metrin ajan jopa ylikovaksi, jotta syke olisi reagoinut, mutta mitään ei tapahtunut. Tahti sahasi, vauhti sahasi ja soutu oli teknisesti melko mielenkiintoista videolla..


Viimeinen soutamani kilometri oli niin tuskallista menoa, että ehdin monta kertaa sanoa ääneen kannustusjoukoilleni, että en pääse maaliin. Lopulta kapula irtosi käsistä kun jäljellä olisi ollut 1400m. Vauhti laski kuin vesiputous ja olin aivan tönkkökankea hapoista, yleensä tällainen olo tulee  vasta viimeisten satojen metrien aikana, mutta nyt matkaa maaliin oli yksinkertaisesti liikaa. Seuraavat 10min meni kiukutellessa ja lattialla (itsesäälissä) kieritellessä.


Pari päivää meni keskeytystä surressa ja sitten onneksi tuli joulu valmisteluineen ja sain muuta ajateltavaa. Joululoma on mennyt alkuperäistä suunnitelmaa täysin päinvastaisissa merkeissä. Olemme koko perhe lomalla ja alunperin oli tarkoitus treenata paljon (ja kovaa). Nyt olen lähinnä lepäillyt ja tehnyt treeniä fiiliksen mukaan. Sykemittaristakin katkesi jouluna myös toisen puolen kiinnitysklipsi (toinen on jo liimattu pysyvästi kiinni), niin olen vetänyt ihan tunteella ilman datan keräilyä ja sykkeiden vahtimista. Treeneissä on ajoittain tuntunut paremmalle, mutta pienet talviunet eivät silti tekisi pahaa.


Aina ei  kaikki mene kuin suunnittelee ja silloin on vain uskallettava tehdä muutoksia ja toivottava parasta. Hyvin vaikeaa sanoa kuinka paljon esimerkiksi siedätyshoito vaikuttaa näihin ongelmiin. Olen myös ajatellut käydä tarkistuttamassa veriarvot pitkästä aikaa, kunhan joulusulut terveysasemalla loppuvat.

Motivaatio on vähän hakusessa, mutta kai se tästä pikkuhiljaa. Ajatus ergokisoista hiukan ahdistaa. Tuntuu, että seilaan myrskyaallokossa, vuorotellen aallon harjalla ja seuraavassa hetkessä pohjalla. Ei uskalla enää innostua, ettei taas tipahda korkealta. Toisaalta tuntuu, että nyt tästä viimeisimmästä allergiapiikistä on tullut tähän mennessä vähiten oireita ja arki alkaa taas kohta rullata, että ehkä on helpompi sitten rytmittää taas tekemisiänsä. Seuraava siedätyspiikki tulee onneksi vasta ergokisojen jälkeen, että sinne pitäisi olla työrauha siedätyksen suhteen.


Nyt iso toivomus näin vuoden alkuun olisi: Pirteämpi fiilis & kroppa, lunta & hiihtokelejä :) 
Hyvää Uutta Vuotta!