perjantai 2. tammikuuta 2015

Aina ei voi voittaa tai päästä edes maaliin

Joku ehkä saattaa ihmetellä, missä on viipynyt raportti 5k-testistä, joka piti vetää ensin heti leirin jälkeen ja sitten peruuntumisen vuoksi ennen joulua. Viiden kilsan matkasta tuli soudettua noin 3,6km kunnes meno tyssäsi ja keskeytin elämäni ensimmäisen kerran soututestin/ -kisan.


 Testiin valmistautuminen ei mennyt kertakaikkiaan mitenkään päin lapaseen, vaikka suunnitelmat olivat hyvät ja muutoksien yllättäessä paikkauksetkin kohtuullisia. Ennen lapinleiriä olin jo ihan ok kunnossa ja vireessä, ergovauhdit ja sykkeet olivat olleet muutaman viikon tasapainossa alkujakson ongelmien jälkeen .

Leirillä hiihtotreenit sujuivat erinomaisen hyvin viimeisiin lenkkeihin asti ja kotiin tullessa kävin ottamassa siedätyspiikin, joka tuo automaattisesti lepopäivän ja kevensin treeniä muutenkin kohti loppuviikon testiä. Sain loppuleiristä silmätulehduksen lapsilta ja hankalat hengitystieoireet siedätyspiikistä. Näiden lisäksi kesken treenin saatu astmakohtaus ja todella huono fiilis loppuviikon treeneissä siirsivät testiä viikolla eteenpäin.

Myöskään seuraavalla viikolla ei ollut mitään lentoa treeneissä, mutta elättelin toivoa loppuun asti, että testipäivänä kulkee. Jo testin alkuverkassa sykkeet olivat tosi korkealla, vaikka aloitin maltillisilla vauhdeilla kroppaa kuunnellen ja käynnistellen. Testin aloitin tavoitevauhtia 1.59, jonka oli tarkoitus siivittää minut alle 20.00 loppuaikaan, mikä olisi ollut ihan realistinen tavoite, sillä viime vuonna tein 20.14 ajan, enkä ollut mitenkään superkovassa tikissä. Ekat pari kilsaa menivät ihan ok, mutta sitten alkoivat tutusti keskimmäisen tonnin ongelmat.

Koska 5k-alkuvauhti ei ole minulle mitenkään superkovaa vauhtia, syke nousee maksimille aika hitaasti. Parin kilsan jälkeen tulee yleensä hyppäys uudelle alueelle ja tämä teettää jostain syystä ongelmia minulle aina. Kun pääsen tuon hankalan sykealueen (175-180, hiukan yli ana-kynnyksen, joka on noin 172-173) ohi ja syke nousee reilusti yli 180, olo helpottaa, veri kiertää taas päänuppiinkin ja soutu alkaa yleensä tuntua niin siedettävältä kuin se voi tuollaisessa testissä tuntua.

Tässä testissä en päässyt tuosta hankalasta vaiheesta yli ollenkaan. Yritin hetkellisesti runnoa väkisin vauhtia muutaman sadan metrin ajan jopa ylikovaksi, jotta syke olisi reagoinut, mutta mitään ei tapahtunut. Tahti sahasi, vauhti sahasi ja soutu oli teknisesti melko mielenkiintoista videolla..


Viimeinen soutamani kilometri oli niin tuskallista menoa, että ehdin monta kertaa sanoa ääneen kannustusjoukoilleni, että en pääse maaliin. Lopulta kapula irtosi käsistä kun jäljellä olisi ollut 1400m. Vauhti laski kuin vesiputous ja olin aivan tönkkökankea hapoista, yleensä tällainen olo tulee  vasta viimeisten satojen metrien aikana, mutta nyt matkaa maaliin oli yksinkertaisesti liikaa. Seuraavat 10min meni kiukutellessa ja lattialla (itsesäälissä) kieritellessä.


Pari päivää meni keskeytystä surressa ja sitten onneksi tuli joulu valmisteluineen ja sain muuta ajateltavaa. Joululoma on mennyt alkuperäistä suunnitelmaa täysin päinvastaisissa merkeissä. Olemme koko perhe lomalla ja alunperin oli tarkoitus treenata paljon (ja kovaa). Nyt olen lähinnä lepäillyt ja tehnyt treeniä fiiliksen mukaan. Sykemittaristakin katkesi jouluna myös toisen puolen kiinnitysklipsi (toinen on jo liimattu pysyvästi kiinni), niin olen vetänyt ihan tunteella ilman datan keräilyä ja sykkeiden vahtimista. Treeneissä on ajoittain tuntunut paremmalle, mutta pienet talviunet eivät silti tekisi pahaa.


Aina ei  kaikki mene kuin suunnittelee ja silloin on vain uskallettava tehdä muutoksia ja toivottava parasta. Hyvin vaikeaa sanoa kuinka paljon esimerkiksi siedätyshoito vaikuttaa näihin ongelmiin. Olen myös ajatellut käydä tarkistuttamassa veriarvot pitkästä aikaa, kunhan joulusulut terveysasemalla loppuvat.

Motivaatio on vähän hakusessa, mutta kai se tästä pikkuhiljaa. Ajatus ergokisoista hiukan ahdistaa. Tuntuu, että seilaan myrskyaallokossa, vuorotellen aallon harjalla ja seuraavassa hetkessä pohjalla. Ei uskalla enää innostua, ettei taas tipahda korkealta. Toisaalta tuntuu, että nyt tästä viimeisimmästä allergiapiikistä on tullut tähän mennessä vähiten oireita ja arki alkaa taas kohta rullata, että ehkä on helpompi sitten rytmittää taas tekemisiänsä. Seuraava siedätyspiikki tulee onneksi vasta ergokisojen jälkeen, että sinne pitäisi olla työrauha siedätyksen suhteen.


Nyt iso toivomus näin vuoden alkuun olisi: Pirteämpi fiilis & kroppa, lunta & hiihtokelejä :) 
Hyvää Uutta Vuotta!



3 kommenttia:

  1. Älä anna testin masentaa! Eihän tuo ole lähelläkään päämatkaa ja soutukunto mitataan vasta kesällä vesillä. :) Tottahan se on, että pienet takapakit harmittaa, mutta katse kohti tulevaa. Tsemppiä tuleviin treeneihin!

    VastaaPoista
  2. Ylämäen jälkeen tulee usein alamäki, sitä seuraa tasanne ja sitten pääsee taas kiipeämään. Mäen suunnan tunnelataus saattaa välillä vaihdella, mutta myrskyaallokkokin kuuluu urheiluu (ja arkielämään). Maltti on valttia, nauti jokaisesta treenistä erikseen ennen ergo-kisoja niin ehdit jännittää niitä vähemmän. Hyvää kannattaa vähän odottaakin :)

    Laila

    VastaaPoista
  3. Kiitokset tsempeistä, pikku hiljaa henkisestä järkytyksestä on toivuttu. Ehkä sen tarkoitus olikin vahvistaa henkisesti, sillä nyt en ole juurikaan panikoinut ergokisoihin valmistautumisen kanssa. Tottakai pientä asiaankuuluvaa jännitystä on, mutta ei sellaista kauheaa kaaosta päässä, mitä oli ennen pieleen mennyttä testiä.

    Fokus on siirtynyt kohti kesää ja ergokisat eivät näyttele tänä vuonna kovin suurta osaa urheilua. Olen jo henkisesti valmistautunut, että voi tulla uusi ennätys tai sitten vedän huonommin kuin viime vuonna.

    Olen vasta nyt siedätyshoidon myötä saanut sisäistettyä myös sen, että allergia ongelmineen on osa minua. Poissulkeminen, mitä tähän asti olen tehnyt ei auta asiaa, vaan minun on vihdoinkin opeteltava elämään sen kanssa.

    VastaaPoista